Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää heikkotuottoisten kitumaan metsäojitettujen soiden biomassapotentiaalia, koska mm. energiaturpeen käytön ennakoimattoman nopea ja raju väheneminen aiheuttaa ainakin lyhyellä aikavälillä merkittäviä paineita puuperäisten polttoaineiden käytön lisäämiselle. Heikkotuottoiset metsäojitetut suot voisivat olla yksi mahdollinen puubiomassareservi. Ojituksen jälkeen näille alun perin avoimille tai vähäpuustoisille soille on syntynyt puustoa, josta usein kuitenkin vain osa on hyödyntämiskelpoista jatkokäyttöön puuraaka-aineena. Energiakäyttöön puu sopisi dimensioidensa puolesta kuitenkin hyvin ja korjuusaantoa lisäisi puun korjaaminen kokopuuna siten, että myös kanto- ja juuristobiomassaa korjattaisiin samalla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin heikkotuottoisella turvemaakasvupaikalla kasvavan männikön biomassamääriä Lylynnevan suolla Karviassa. Puut korjattiin kokopuukorjuuna eli kokonaisina runkoina kantoineen ja juurineen. Biomassat määritettiin ositteittain koepuista ja niille laadittiin tilastolliset biomassan ennustemallit. Tarkasteltaviin biomassaositteisiin sisältyvät runkopuubiomassan ohella oksa-, kanto- ja juuribiomassat sekä juurakoiden mukana noussutta suon pintakerroksen kasvibiomassaa, kariketta ja pintaturvetta. Näistä määritettiin biomassaositteiset lämpöarvot. Tulokset suhteutettiin Valtakunnan metsien 11:n inventoinnin (VMI 11) puustotietoaineistoon. Tulostemme mukaan heikkotuottoisilta metsäojitetuilta soilta voitaisiin korjata runsaat 30 miljoonaa tonnia kokopuubiomassaa, jonka lisäksi kariketta ja ns. juurakkoturvetta saataisiin noin 9 miljoonaa tonnia. Lämpöarvoltaan kokopuubiomassa-juurakkoturveseos on hyvin lähellä mäntyrunkopuusta tehtyä haketta. Vaikka käytetty korjuutapa on suhteellisen voimaperäinen puuston ja maanpinnan käsittely, sillä voidaan olettaa olevan pidemmällä aikavälillä merkittäviä luonnonhoidollisia ja maankäytön kokonaiskestävyyttä parantavia vaikutuksia, mikäli alueen seuraava käyttömuoto perustuu vedenpinnan nostamiseen. Heikkotuottoisille ojitusalueille syntyneen biomassareservin eduksi voidaan katsoa myös se, että sen hyödyntäminen ei kilpaile ainespuun tuotannon kanssa.
Jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta on ehdotettu vaihtoehdoksi avohakkuiden käyttöön perustuvalle metsänkasvatukselle etenkin turvemailla, mutta menetelmän vaikutukset tunnetaan puutteellisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli analysoida voimakkuudeltaan kahden erilaisen erirakenteishakkuun (hakkuun jälkeiset puuston pohjapinta-alat 17 m²/ha ja 12–13 m²/ha) aiheuttamia, kahden vuoden aikana tapahtuneita kasvillisuusmuutoksia metsäojitetuissa korvissa sekä testata voiko hakkuiden aiheuttamia kasvilajien runsausmuutoksia ennustaa valtakunnalliseen (VMI) kasvillisuusaineistoon perustuvien mallien avulla. Erirakenteishakkuiden vaikutusta lajistoon sekä lajien ja lajiryhmien runsauksiin tutkittiin kokeellisesti kohteilla, jotka sijaitsivat eteläboreaalisen vyöhykkeen pohjoisosissa Multialla, Heinävedellä ja Juuassa. Kasvilajien vasteita koeala- ja puustotunnuksiin, erityisesti puuston pohjapinta-alaan, tutkittiin koko maan kattavan kasvillisuusaineiston avulla. Lisäksi analysoitiin vastemallien soveltuvuutta hakkuiden vaikutusten ennustamiseen käyttäen kokeellisen tutkimuksen aineistoa testiaineistona. Heinät ja sarat sekä ruohot runsastuivat nopeasti hakkuun jälkeen. Selvimmin hyötyivät pallosara (Carex globularis), metsätähti (Trientalis europaea) ja metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana). Kenttäkerrokseen kuuluvat puut (alle 50 cm) ja pensaat runsastuivat voimakkaammin hakatuilla aloilla, lajeista esimerkkinä vadelma (Rubus idaeus). Mustikan (Vaccinium myrtillus) ja puolukan (Vaccinium vitis-idaea) runsauksissa ei tapahtunut juuri muutoksia. Sammalet yleensä niukkenivat hakkuun myötä, mutta karikkeella kasvavat suikerosammalet (Brachythecium spp.) hieman runsastuivat voimakkaammin käsitellyillä aloilla. Lajimäärämuutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tutkitut käsittelyt olivat kasvillisuutta hyvin säästäviä. Tulokset ovat todennäköisesti yleistettävissä tavanomaisten harvennusten vaikutuksiin. Kasvilajien vastemallit selittivät havaittujen peittävyysmuutosten suuntaa pääosin hyvin, mutta peittävyyksien tasoissa oli selvää, osin ajourista ja hakkuutähteistä johtuvaa vaihtelua. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa eri hakkuutapojen vaikutuksia aluskasvillisuuden rakenteeseen, sen merkitykseen metsikön vesi- ja ravinnetaseisiin, metsien uudistumiseen sekä ekosysteemipalveluihin.
Viime vuosina julkaistujen tutkimusten mukaan metsäojitettujen soiden vesistökuormituksen epäillään olevan moninkertaisesti aiemmin arvioitua suurempaa. Syynä tähän on se, että kuormitusta syntyy aiemmista käsityksistä poiketen silloinkin, kun ojitusalueilla ei ole vuosikausiin tehty mitään toimenpiteitä. Tässä työssä arvioitiin metsäojitusalueilta syntyvä vesistökuormitus ottamalla huomioon sekä tämä nykyisistä metsätaloustoimenpiteistä riippumaton ”ojituslisä” että kunnostusojituksen, lannoituksen ja hakkuiden aiheuttama kuormitus. Tehdyn arvion mukaan metsätaloudesta ojitetuilla soilla syntyy Suomessa vuosittain typpikuormitusta noin 8 500 Mg ja fosforikuormitusta 590 Mg. Kun ojituslisä otetaan huomioon, typpikuormitus on noin 18-kertainen ja fosforikuormitus 6–7-kertainen aiempiin vain eri toimenpiteiden kuormitukset huomioon ottaviin arvioihin verrattuna. Vesiensuojelun kannalta oleellista olisi selvittää, mitkä tekijät ojitusalueilla aiheuttavat ojituslisän muodossa tapahtuvaa pysyvää kuormitusta ja mitä tämän kuormituksen torjumiseksi on tehtävissä.
In Finland peat is used in power generation, often burned with wood mixture resulting in mixed ash types. Peat ash is usually rich in phosphorus (P) but poor in potassium (K) and thus not as good fertilizer for peatland forests as wood ash. In this study we compared the effects of peat ash and peat ash with added potassium (potassium chloride or biotite) on the growth and nutrition of Scots pine seedlings on a cutaway peatland. In addition, peat ash was pelletized with biotite in one treatment. The treatments were applied around single trees with 10 replications. The study site was rich in N, but poor in P and K. Peat and foliar samples were analysed, and the height growth of seedlings was monitored for 17 years following the treatments. Pure peat ash had a positive effect on the growth of Scots pine but the survival rate of seedlings was not satisfactory. Peat ash enriched with potassium increased substantially growth of seedlings and increased the foliar K concentration compared to unfertilized control and peat ash alone. Pelletized peat ash and biotite gave similar results as the use of un-pelletized peat ash and biotite. Peat ash alone is not recommended for fertilization of Scots pine stands on drained peatlands. Adding K to peat ash enables recycling of large amounts of nutrients back to peatland forests, and is a good alternative to low-soluble P and K fertilizer. The granulation of the product would ensure good spreadability.