Artikkelit jotka sisältää sanan 'suo'
Suomessa on vapautunut ja vapautumassa tuhansia hehtaareita entisiä turvetuotantoalueita muuhun maankäyttöön. Maanomistaja päättää alueensa jatkokäytöstä, jonka suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon monia eri tekijöitä, kuten alueen ominaispiirteet, jatkokäytön ympäristövaikutukset sekä maanomistajien ja sidosryhmien tavoitteet. Jatkokäyttömuotojen valintaa tukemaan tarvitaankin työkaluja. Kehitimme monitavoitearviointia soveltavan ja työpajoihin perustuvan lähestymistavan, joka jakautuu kahdeksaan vaiheeseen: sidosryhmien tunnistaminen, tavoitteiden määrittely, tuotantolohkojen ominaispiirteiden tarkastelu, jatkokäyttövaihtoehtojen tunnistaminen, jatkokäytön vaikutusten arviointi, tavoitteiden painottaminen, synteesin muodostaminen ja viestintä. Testasimme lähestymistapaa Oulussa sijaitsevalla Turvesuo-Miehonsuon alueella kolmen työpajan avulla. Lähestymistavan avulla alueelle tunnistettiin kolme jatkokäytön päävaihtoehtoa: vettäminen (sisältää kosteikot, ennallistuminen, ennallistaminen), luontainen kasvittuminen ja metsitys. Pilotoinnin aikana määritettiin, mille alueen lohkolle mikäkin päävaihtoehto voisi soveltua ja mitkä niiden ympäristövaikutukset ovat. Kehitetty lähestymistapa soveltuu etenkin yksityiskohtaista jatkokäytön suunnittelua edeltävään vaiheeseen, jossa kartoitetaan jatkokäytön vaihtoehtoja. Lisäksi lähestymistapa ja sen yhteydessä käytävät keskustelut mahdollistavat jatkokäytön suunnittelun järjestelmällisen läpikäymisen ja sidosryhmien keskinäisen oppimisen.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää heikkotuottoisten kitumaan metsäojitettujen soiden biomassapotentiaalia, koska mm. energiaturpeen käytön ennakoimattoman nopea ja raju väheneminen aiheuttaa ainakin lyhyellä aikavälillä merkittäviä paineita puuperäisten polttoaineiden käytön lisäämiselle. Heikkotuottoiset metsäojitetut suot voisivat olla yksi mahdollinen puubiomassareservi. Ojituksen jälkeen näille alun perin avoimille tai vähäpuustoisille soille on syntynyt puustoa, josta usein kuitenkin vain osa on hyödyntämiskelpoista jatkokäyttöön puuraaka-aineena. Energiakäyttöön puu sopisi dimensioidensa puolesta kuitenkin hyvin ja korjuusaantoa lisäisi puun korjaaminen kokopuuna siten, että myös kanto- ja juuristobiomassaa korjattaisiin samalla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin heikkotuottoisella turvemaakasvupaikalla kasvavan männikön biomassamääriä Lylynnevan suolla Karviassa. Puut korjattiin kokopuukorjuuna eli kokonaisina runkoina kantoineen ja juurineen. Biomassat määritettiin ositteittain koepuista ja niille laadittiin tilastolliset biomassan ennustemallit. Tarkasteltaviin biomassaositteisiin sisältyvät runkopuubiomassan ohella oksa-, kanto- ja juuribiomassat sekä juurakoiden mukana noussutta suon pintakerroksen kasvibiomassaa, kariketta ja pintaturvetta. Näistä määritettiin biomassaositteiset lämpöarvot. Tulokset suhteutettiin Valtakunnan metsien 11:n inventoinnin (VMI 11) puustotietoaineistoon. Tulostemme mukaan heikkotuottoisilta metsäojitetuilta soilta voitaisiin korjata runsaat 30 miljoonaa tonnia kokopuubiomassaa, jonka lisäksi kariketta ja ns. juurakkoturvetta saataisiin noin 9 miljoonaa tonnia. Lämpöarvoltaan kokopuubiomassa-juurakkoturveseos on hyvin lähellä mäntyrunkopuusta tehtyä haketta. Vaikka käytetty korjuutapa on suhteellisen voimaperäinen puuston ja maanpinnan käsittely, sillä voidaan olettaa olevan pidemmällä aikavälillä merkittäviä luonnonhoidollisia ja maankäytön kokonaiskestävyyttä parantavia vaikutuksia, mikäli alueen seuraava käyttömuoto perustuu vedenpinnan nostamiseen. Heikkotuottoisille ojitusalueille syntyneen biomassareservin eduksi voidaan katsoa myös se, että sen hyödyntäminen ei kilpaile ainespuun tuotannon kanssa.
Tässä tutkimuksessa osoitetaan, että Suomessa esiintyy kaksi palsojen rakennetyyppiä: kumpupalsat ja laakiopalsat. Niiden luonnehtimat suot kuvataan palsasoiden eri yhdistymätyyppeinä. Kumpupalsasoissa on paikoittaista eli sporadista ikiroutaa ja laakiopalsasoissa epäjatkuvaa ikiroutaa. Palsojen esiintyminen, pinta-ala ja tila on kartoitettu ilmakuvien avulla. Kumpupalsojen varsinainen esiintymisalue on tunturikoivuvyöhykkeen etelä- ja keskiosissa Enontekiöllä, Utsjoella ja Inarin pohjoisosissa, laakiopalsojen tunturikoivuvyöhykkeen yläosissa ja alapaljakalla Enontekiön Käsivarren keskiosissa ja Utsjoen itäisillä tuntureilla. Palsojen sulaminen on tähän mennessä kohdistunut etupäässä kumpupalsoihin, joista 60–70 % on romahtanut. Monet kumpupalsasuot ovat palautumassa aapasoiksi. Laakiopalsat kestävät ilmaston muutosta paremmin. Niiden sulamisasteeksi on arvioitu 10–30 %. Tutkimuksessa kuvataan myös palsojen sulamismekanismia, jonka todetaan tapahtuvan kumpupalsoilla pääasiassa lateraalisesti suoveden vaikutuksesta, laakiopalsoilla myös pinnalle syntyvien termokarstiallikoiden takia. Sulaminen ei ole enää yhteydessä palsojen sykliseen kehitykseen, vaan se tapahtuu ilmaston muutoksen seurauksena. Uusia palsan aihioita ei ole enää nähty 2000-luvun ilmakuvissa, eikä myöskään maastossa.
Letot ovat Suomen uhanalaisinta suokasvillisuutta. Niiden luokittelu botaanisiin suotyyppeihin, uhanalaisuusarvioineissa käytettyihin habitaattityyppeihin ja mannertason levinneisyysarvioissa käytettyihin Braun-Blanquet tyyppeihin on tärkeää, jotta erilaisten lettojen uhanalaisuusaste ja suojelutarve osataan arvioida. Pääosa letoista on ruskosammalvaltaisia. Lettojen luokittelu suotyypeiksi muutaman valtasammalen mukaan on paljolti jopa nevojen luokittelua selkeämpi. Sen sijaan rahkasammalvaltaisen, Sphagnum warnstorfii-rikkaan lettokasvillisuuden suomalainen luokittelu – Warnsorfii-letot, lähdeletot, välipintakoivuletot ja lisäksi runsaspuustoisemmat lettokorvet – perustuu vain pieniin lajistollisiin eroihin ja muodostaa siten epävarmuustekijän luokittelussa. Testasimme Ruuhijärven (1960) klassisesta kasvillisuusaineistosta Peräpohjolan ja Pohjanmaan aapasuoalueen ´kuivempien koivulettojen´, Warnstorfii-lettojen ja lettokorpien luokittelua klusterianalyysin avulla. Ordinaation avulla tarkastelimme aineiston päävaihtelusuuntia sekä vertasimme klustereiden sijoittumista suhteessa alkuperäisiin suotyyppeihin. Klusterit nimesimme indikaattorilajianalyysista saatujen tunnusomaisimpien lajien avulla. Käytimme ensin kolmen klusterin optiota suotyyppien määrän mukaan, mutta klusterit eivät rinnastuneet suotyyppeihin. Suotyyppitulkinnan kannalta seuraavan jakotason alaklusterit osoittautuivatkin hedelmällisiksi; kuvasimme ne erotuslajien avulla suoraan kasvillisuustaulukosta. Uudet klusterit saatoimme tulkita suokuvion pinnan makrotopografian ja purkautuvan pohjaveden määrän suhteen: laakeisiin lähdekumpuihin liittyy oma kasvillisuusyksikkönsä ja habitaattityyppinsä, jolloin varsinainen välipintakoivuletto kapenee alkuperäisestä (tasainen suurmuoto, koivuisuus). Analyysissä erottuivat lisäksi Warnsorfii-leton keskustavaikutteinen variantti (tasainen, puuton) ja Warnstorfii-leton reunavaikutteisesta variantista ja lettokorvesta muodostunut kasvillisuusyksikkö, jollainen kasvillisuus pääosin sijoittuu maastoon kaikista edellisistä poiketen alla olevan kivennäismaan topografiaa mukaillen. Viimemainittu testiyksikkö myös osoitti, että hyvin samantapaista kasvillisuutta voi olla niin puustoisessa kuin avosuohabitaatissakin. Warnstorfii-leton kahden variantin sijoittuminen testiluokittelussa kauas toisistaan korostaa habitaattityypittelyyn ennestään sisältyvää luokitteluongelmaa, jossa ´välipintaletto´ (Campylium-letto ja Warnstorfii-letto yhdessä) käsittää epäsuhtaisen suuren vaihtelualan suhteessa välipintakoivulettoon. Braun- Blanquet tyypittelyn kannalta Ruuhijärven lettokorpinäytealasarjalla (auktorimerkintä Braunmoorbrücher Ruuhijärvi 1960) on korvaamaton merkitys, koska tyyppi on vielä systeemissä luokittelematta.
Viime vuosina julkaistujen tutkimusten mukaan metsäojitettujen soiden vesistökuormituksen epäillään olevan moninkertaisesti aiemmin arvioitua suurempaa. Syynä tähän on se, että kuormitusta syntyy aiemmista käsityksistä poiketen silloinkin, kun ojitusalueilla ei ole vuosikausiin tehty mitään toimenpiteitä. Tässä työssä arvioitiin metsäojitusalueilta syntyvä vesistökuormitus ottamalla huomioon sekä tämä nykyisistä metsätaloustoimenpiteistä riippumaton ”ojituslisä” että kunnostusojituksen, lannoituksen ja hakkuiden aiheuttama kuormitus. Tehdyn arvion mukaan metsätaloudesta ojitetuilla soilla syntyy Suomessa vuosittain typpikuormitusta noin 8 500 Mg ja fosforikuormitusta 590 Mg. Kun ojituslisä otetaan huomioon, typpikuormitus on noin 18-kertainen ja fosforikuormitus 6–7-kertainen aiempiin vain eri toimenpiteiden kuormitukset huomioon ottaviin arvioihin verrattuna. Vesiensuojelun kannalta oleellista olisi selvittää, mitkä tekijät ojitusalueilla aiheuttavat ojituslisän muodossa tapahtuvaa pysyvää kuormitusta ja mitä tämän kuormituksen torjumiseksi on tehtävissä.
Keidassuot ovat Etelä-Suomen yleisin suoyhdistymätyyppi. Ne saavat vetensä ja ravinteensa sateen mukana. Keidassoiden pintaa luonnehtivat kuivat harjanteet, kermit, ja märät painanteet, kuljut. Ilmaston lämpeneminen vähentää talven lumisuutta ja lisää haihduntaa, minkä on arvioitu laskevan keidassoiden vedenpintaa. Tämä voi aiheuttaa muutoksia keidassoiden ekosysteemissä ja kiihdyttää ilmaston lämpenemistä paikallisesti. Keidassoilla tapahtuvia pitkäaikaismuutoksia on tutkittu kuitenkin verraten vähän.
Tässä työssä tarkastellaan vesipintaisten kuljujen eli allikoiden määrässä 70 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia ilma- ja satelliittikuvien avulla. Tutkimuskohteina ovat kaksi Länsi-Suomessa sijaitsevaa keidassuota: Häädetkeidas ja Kauhaneva. Pitkän ajan muutosta seurataan ilmakuvien objektiperusteisen segmentoinnin ja ohjatun suurimman todennäköisyyden luokittelun avulla. Yksittäisen kasvukauden aikaista muutosta tarkastellaan satelliittikuvien ja ohjatun suurimman todennäköisyyden luokittelun avulla. Tuloksia verrataan tarkasteluajanjaksolta kerättyihin säätietoihin.
Tulosten perusteella allikoiden lukumäärä ja pinta-ala ovat vaihdelleen tarkastelujakson aikana. 1940-luvulta 1970-luvulle asti pinta-aloissa ja lukumäärissä on ollut kasvua, minkä jälkeen ne ovat vähentyneet. 1940-luvun tilanteeseen nähden allikoiden lukumäärä on Häädetkeitaalla vähentynyt 13,8 % ja pinta-ala on vähentynyt 14,8 %. Kauhanevalla lukumäärä on vähentynyt 5,3 % ja pinta-ala on vähentynyt 6,3 %. Alueen keskilämpötila on samaan aikaan noussut yli 1 °C. Satelliittikuva-analyysin perusteella vaihtelu voi yksittäisen kasvukauden aikana olla kuitenkin voimakasta, mikä aiheuttaa epävarmuutta pitkän ajan muutoksen tulkintaan.
Tulokset osoittavat, että keidassoilla tapahtuu kaukokartoitusmenetelmin havaittavia pintarakenteen muutoksia, joilla on todennäköisesti kytkös ilmasto-olosuhteiden muutokseen.
-
Ojanen,
Luonnonvarakeskus (LUKE)
Sähköposti:
paavo.ojanen@helsinki.fi
Työssä tarkastellaan tyypillisen kaakkoissuomalaisen laakiokeitaan, Pyhtään Munasuon, kasvillisuuden ja pintarakenteiden muutoksia 82 vuoden ajanjaksolla 1941–2022. Aineisto perustuu ilmakuviin ja maastohavaintoihin. Täydennyksenä esitetään muutamia havaintoja myös Munasuon itäpuolisen Valkmusan-Kananiemensuon suokompleksin alueelta. Pohdimme tekijöitä, jotka mahdollisesti selittävät havaittuja muutoksia. Työmme liittyy ajankohtaiseen tutkimukseen, jossa selvitetään ilmastonmuutoksen vaikutuksia soiden kasvillisuuteen.
Työssä käytetty ImageJ-ohjelmisto osoittautui käyttökelpoiseksi työkaluksi suoallikoiden, ruoppakuljujen ja keidassuon pintarakenteiden, kuljujen ja mättäiden, sekä suurempien puiden havaitsemiseen ilmakuvissa. Pintatopografiassa mättäät ja kermit osoittautuivat varsin pysyviksi, kun taas kuljuissa, ruoppakuljuissa ja allikoissa oli enemmän vaihtelua. Mättäiden rahkasammalten, erityisesti rusorahkasammalen (Sphagnum rubellum) suhteellisen peittävyyden lisääntyminen kuljusammallajiston kustannuksella sekä allikoiden avovesipinnan nopea pienentyminen saattaa osaltaan ilmentää hiilensidonnan merkittävää viimeaikaista kasvua Munasuon keidassuoekosysteemissä.
Suomessa on ojitettu metsätaloutta varten soita ja ohutturpeisia kivennäismaita kaikkiaan noin 5,9 miljoonaa hehtaaria, ja vanhoja metsäojitusalueita kunnostetaan vuosittain noin 20 000–40 000 hehtaaria. Vedenpinnan tasolla on merkittävä vaikutus turpeen hajoamiseen sekä hiilinielujen muutokseen suometsissä. Jotta hiilensidontaa voidaan vahvistaa, tulee hakkuissa ja kunnostusojituksen suunnittelussa pyrkiä säätelemään hakkuiden voimakkuutta ja kohdentaa uomien perkaus ojaverkoston sisällä siten, että kuivatus pysyy puuntuotoksen ja puuston hiilensidonnan kannalta riittävällä tasolla talouskäytössä olevilla soilla.
Laserkeilausaineiston avulla voidaan tuottaa kattavasti tietoa ojien kuivavarasta. Kuivavaratiedon avulla ojien kunnostustoimenpiteet voidaan kohdentaa sellaisiin ojaverkon osiin, joissa toimenpiteillä on puuston kasvun kannalta merkitystä. Laserkeilaukseen perustuvien menetelmien avulla voidaan myös arvioida, mitkä osat ojaverkosta ovat hydrologisesti kytkeytyneet toisiinsa. Hydrologisesti kytkeytyneen ojaverkoston tunnistaminen mahdollistaa sopivien suometsänhoidon yhteishankkeiden kokoamisen, eroosioalttiiden ojien tunnistamisen ja vesiensuojelutoimenpiteiden järkevän sijoittelun alueella.
Hydrologisen kytkeytyneisyyden tarkastelu laserkeilausaineistoa hyödyntäen (HYTKY) -hankkeessa kehitetään suometsän hoitohankkeen suunnittelua siten, että hankesuunnittelijalle syntyy mielikuva markkinoitavalla alueella taloudellisesti kannattavista toimenpiteistä sekä perkaustarpeessa olevien ja perkaamatta jätettävien ojien määrästä jo hankkeen kokoamisen ja markkinoinnin yhteydessä ennen maastosuunnittelua. Menettely antaa mahdollisuuden suunnata maastotyötä sellaisille alueille, joissa ojien kunnostaminen on tarpeellisinta ja ilmastonäkökulmasta tarkasteltuna kannattavaa. Hanke tuottaa suometsien hoitohankkeen suunnitteluun sellaisia menetelmiä ja aineistoja, jotka hyödyttävät ilmastotavoitteiden huomioimisessa, taloudellisesti kannattavien yhteishankkeiden markkinoinnissa, toimenpiteiden kannattavuuden arvioinnissa, vesiensuojelumenetelmien valinnassa sekä metsänomistajien neuvonnassa.
-
Salomaa,
Ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto. PL 65, 0014 Helsingin yliopisto
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Paloniemi, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
-
Mendes,
Centro do Clima, Meteorologia e Mudanças Globais (C_CMMG) – CITTA. GEVA Intergraph Registed Laboratory, Departamento de Ciências Agrárias Universidade dos Açores. Rua Capitão João d’Ávlia – Pico da Urze 9700-042 Angra do Heroísmo Açores, Portugal
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Dias, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
-
Haahti,
Kersti Haahti, Department of Civil and Environmental Engineering, Aalto University School of Engineering, P.O. Box 15200, FI-00076 Aalto, Finland, e-mail: kersti.haahti@aalto.fi, tel. +358 41 547 5607
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Koivusalo, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Nieminen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Sarkkola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
-
Palander,
Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, PL 111, 80101 Joensuu, email: teijo.s.palander@uef.fi
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Punttila, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Kariniemi, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
-
Kojola,
Soili Kojola, Metsäntutkimuslaitos, Etelä-Suomen alueyksikkö, PL 18, 01301 Vantaa, Puh./Tel. 029 532 2111, Fax: 029-532 2103, email: soili.kojola@metla.fi
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
-
Korhonen,
Riitta Korhonen, erikoistutkija emerita, Tilanhoitajankaari 22 C 55, 00790 Helsinki, e-mail: riittakorhonen3@gmail.com
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
-
Leppälä,
Mirva Leppälä, Finnish Forest Research Institute, FIN-91500 Muhos, Finland. Current address: Metsähallitus, Natural Heritage Services Ostrobothnia, BOX 81, FI-90101 Oulu, Finland, email: mirva.leppala@metsa.fi
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Laine, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Tuittila, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
-
Miettunen,
Jenni Miettunen, Itä-Suomen yliopisto, Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, biologian laitos, PL 111, 80101 Joensuu, email: jenni.miettunen@gmail.com
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
-
Rehell,
Sakari Rehell, Metsähallitus, luontopalvelut, PL 81, FI-90101, Oulu, Finland. e-mail: sakari.rehell@metsa.fi
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Heikkilä, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
-
Mäkilä,
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Moisanen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Kauppila, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Raino, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
