Artikkelit jotka sisältää sanan 'suometsä'
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää heikkotuottoisten kitumaan metsäojitettujen soiden biomassapotentiaalia, koska mm. energiaturpeen käytön ennakoimattoman nopea ja raju väheneminen aiheuttaa ainakin lyhyellä aikavälillä merkittäviä paineita puuperäisten polttoaineiden käytön lisäämiselle. Heikkotuottoiset metsäojitetut suot voisivat olla yksi mahdollinen puubiomassareservi. Ojituksen jälkeen näille alun perin avoimille tai vähäpuustoisille soille on syntynyt puustoa, josta usein kuitenkin vain osa on hyödyntämiskelpoista jatkokäyttöön puuraaka-aineena. Energiakäyttöön puu sopisi dimensioidensa puolesta kuitenkin hyvin ja korjuusaantoa lisäisi puun korjaaminen kokopuuna siten, että myös kanto- ja juuristobiomassaa korjattaisiin samalla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin heikkotuottoisella turvemaakasvupaikalla kasvavan männikön biomassamääriä Lylynnevan suolla Karviassa. Puut korjattiin kokopuukorjuuna eli kokonaisina runkoina kantoineen ja juurineen. Biomassat määritettiin ositteittain koepuista ja niille laadittiin tilastolliset biomassan ennustemallit. Tarkasteltaviin biomassaositteisiin sisältyvät runkopuubiomassan ohella oksa-, kanto- ja juuribiomassat sekä juurakoiden mukana noussutta suon pintakerroksen kasvibiomassaa, kariketta ja pintaturvetta. Näistä määritettiin biomassaositteiset lämpöarvot. Tulokset suhteutettiin Valtakunnan metsien 11:n inventoinnin (VMI 11) puustotietoaineistoon. Tulostemme mukaan heikkotuottoisilta metsäojitetuilta soilta voitaisiin korjata runsaat 30 miljoonaa tonnia kokopuubiomassaa, jonka lisäksi kariketta ja ns. juurakkoturvetta saataisiin noin 9 miljoonaa tonnia. Lämpöarvoltaan kokopuubiomassa-juurakkoturveseos on hyvin lähellä mäntyrunkopuusta tehtyä haketta. Vaikka käytetty korjuutapa on suhteellisen voimaperäinen puuston ja maanpinnan käsittely, sillä voidaan olettaa olevan pidemmällä aikavälillä merkittäviä luonnonhoidollisia ja maankäytön kokonaiskestävyyttä parantavia vaikutuksia, mikäli alueen seuraava käyttömuoto perustuu vedenpinnan nostamiseen. Heikkotuottoisille ojitusalueille syntyneen biomassareservin eduksi voidaan katsoa myös se, että sen hyödyntäminen ei kilpaile ainespuun tuotannon kanssa.
Viime vuosina julkaistujen tutkimusten mukaan metsäojitettujen soiden vesistökuormituksen epäillään olevan moninkertaisesti aiemmin arvioitua suurempaa. Syynä tähän on se, että kuormitusta syntyy aiemmista käsityksistä poiketen silloinkin, kun ojitusalueilla ei ole vuosikausiin tehty mitään toimenpiteitä. Tässä työssä arvioitiin metsäojitusalueilta syntyvä vesistökuormitus ottamalla huomioon sekä tämä nykyisistä metsätaloustoimenpiteistä riippumaton ”ojituslisä” että kunnostusojituksen, lannoituksen ja hakkuiden aiheuttama kuormitus. Tehdyn arvion mukaan metsätaloudesta ojitetuilla soilla syntyy Suomessa vuosittain typpikuormitusta noin 8 500 Mg ja fosforikuormitusta 590 Mg. Kun ojituslisä otetaan huomioon, typpikuormitus on noin 18-kertainen ja fosforikuormitus 6–7-kertainen aiempiin vain eri toimenpiteiden kuormitukset huomioon ottaviin arvioihin verrattuna. Vesiensuojelun kannalta oleellista olisi selvittää, mitkä tekijät ojitusalueilla aiheuttavat ojituslisän muodossa tapahtuvaa pysyvää kuormitusta ja mitä tämän kuormituksen torjumiseksi on tehtävissä.
-
Ojanen,
Luonnonvarakeskus (LUKE)
Sähköposti:
paavo.ojanen@helsinki.fi
Suomessa on ojitettu metsätaloutta varten soita ja ohutturpeisia kivennäismaita kaikkiaan noin 5,9 miljoonaa hehtaaria, ja vanhoja metsäojitusalueita kunnostetaan vuosittain noin 20 000–40 000 hehtaaria. Vedenpinnan tasolla on merkittävä vaikutus turpeen hajoamiseen sekä hiilinielujen muutokseen suometsissä. Jotta hiilensidontaa voidaan vahvistaa, tulee hakkuissa ja kunnostusojituksen suunnittelussa pyrkiä säätelemään hakkuiden voimakkuutta ja kohdentaa uomien perkaus ojaverkoston sisällä siten, että kuivatus pysyy puuntuotoksen ja puuston hiilensidonnan kannalta riittävällä tasolla talouskäytössä olevilla soilla.
Laserkeilausaineiston avulla voidaan tuottaa kattavasti tietoa ojien kuivavarasta. Kuivavaratiedon avulla ojien kunnostustoimenpiteet voidaan kohdentaa sellaisiin ojaverkon osiin, joissa toimenpiteillä on puuston kasvun kannalta merkitystä. Laserkeilaukseen perustuvien menetelmien avulla voidaan myös arvioida, mitkä osat ojaverkosta ovat hydrologisesti kytkeytyneet toisiinsa. Hydrologisesti kytkeytyneen ojaverkoston tunnistaminen mahdollistaa sopivien suometsänhoidon yhteishankkeiden kokoamisen, eroosioalttiiden ojien tunnistamisen ja vesiensuojelutoimenpiteiden järkevän sijoittelun alueella.
Hydrologisen kytkeytyneisyyden tarkastelu laserkeilausaineistoa hyödyntäen (HYTKY) -hankkeessa kehitetään suometsän hoitohankkeen suunnittelua siten, että hankesuunnittelijalle syntyy mielikuva markkinoitavalla alueella taloudellisesti kannattavista toimenpiteistä sekä perkaustarpeessa olevien ja perkaamatta jätettävien ojien määrästä jo hankkeen kokoamisen ja markkinoinnin yhteydessä ennen maastosuunnittelua. Menettely antaa mahdollisuuden suunnata maastotyötä sellaisille alueille, joissa ojien kunnostaminen on tarpeellisinta ja ilmastonäkökulmasta tarkasteltuna kannattavaa. Hanke tuottaa suometsien hoitohankkeen suunnitteluun sellaisia menetelmiä ja aineistoja, jotka hyödyttävät ilmastotavoitteiden huomioimisessa, taloudellisesti kannattavien yhteishankkeiden markkinoinnissa, toimenpiteiden kannattavuuden arvioinnissa, vesiensuojelumenetelmien valinnassa sekä metsänomistajien neuvonnassa.
-
Haahti,
Kersti Haahti, Department of Civil and Environmental Engineering, Aalto University School of Engineering, P.O. Box 15200, FI-00076 Aalto, Finland, e-mail: kersti.haahti@aalto.fi, tel. +358 41 547 5607
Sähköposti:
ei.tietoa@nn.oo
- Koivusalo, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Nieminen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
- Sarkkola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
