Artikkelit jotka sisältää sanan 'sukkessio'

Juha-Pekka Hotanen, Markku Saarinen, Hannu Nousiainen. Siniheinä (Molinia caerulea) Suomen metsäojitetuilla turvemailla.
English title: Purple Moor Grass (Molinia caerulea) on peatlands drained for forestry in Finland.
Original keywords: lannoitus; ravinnepuutos; kasvillisuus; sekundaarisukkessio; kalsiumfosfaatti; metsänkasvatuskelpoisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksessa tarkastellaan siniheinän menestymistä metsäojitusalueilla ja esitetään näkökohtia siniheinäisten turvekankaiden luokitteluun. Siniheinä on soilla meso-eutrofinen välipinnan laji, joka kasvaa vaihtelevasti mätästäen etenkin nevoilla ja letoilla sekä korpien ja rämeiden ravinteikkailla yhdistelmätyypeillä. Siniheinä kestää suoveden alenemista ja turpeen kuivumista hyvin pitkään. Alun perin märkien rimpisten soiden ojituksilla se jopa runsastuu, koska itse rimpiin siniheinä leviää vasta ojituksen jälkeen. Maamme turvemailla siniheinä onkin keskimäärin yleistynyt ja runsastunut 1950-luvulta ainakin 1980-luvulle saakka. Se taantuu vasta perinteisessä turvekangasvaiheessa, mutta kaikki siniheinäiset kasvupaikat eivät välttämättä saavuta tätä viimeistä ojituksen jälkeistä kasvillisuuskehityksen vaihetta. Siniheinän sitkeyteen ojitusalueilla on monia syitä. Sen juuret ovat paksut ja mutkaiset, voimakkaasti haaroittuneet ja syvälle ulottuvat. Siniheinän tuuletussolukot mahdollistavat juurten tunkeutumisen hapettomaan turpeeseen ja sienijuuri taas edistää toimintaa ilmavammissa oloissa. Runsas kukinta sekä siementen hyvä säilyvyys ja itävyys mahdollistavat vahvan leviämiskyvyn. Siniheinä on tehokas ravinteiden hyväksikäyttäjä, kierrättäjä ja vahva kilpailija. Se lisääntyy hyvin myös kasvullisesti. Siniheinäisillä turvemaan kasvupaikoilla on yleensä fosforin (P) ja kaliumin (K) puutetta. Fosfori sitoutuu tiukasti kalsiumin (Ca) kanssa korkean pH:n turvemailla. Siniheinäisyyttä käytetäänkin heikentävänä lisämääreenä kasvupaikkaluokituksen tarkentamiseen. Uusien havaintojen mukaan siniheinäisyyttä (Sh) esiintyy mustikka- ja puolukkaturvekankaiden (ShMtkg II, ShPtkg II) lisäksi myös varputurvekankaiden (ShVatkg II) ja jopa karuleimaisen varputurvekankaan (ShVarkg II-) kasvillisuudessa. Turvekangastyyppi (ravinteisuustaso) onkin selvintä luokitella muun kasvillisuuden kuin siniheinän avulla, koska syväjuurinen siniheinä on poikkeuksellisen sitkeä laji ojitusaloilla. Näin siitä huolimatta, että sen reliktinomainen esiintyminen muutoin karussa kasvillisuudessa voi monissa tapauksissa indikoida mennyttä korkeahkon N- ja Ca-pitoisuuden (ja pH:n) vaihetta syvemmällä turpeessa. Samoin se voi olla merkkinä ojitusalueiden yleisimpien kasvupaikkaluokkien suhteen poikkeavasta kasviyhteisöstä, jossa korkeasta typpi- ja kalsiumpitoisuuksista huolimatta kasvillisuuden yleisilme on karu korkeista pääravinnesuhteista (N/K) ja (N/P) johtuen.

  • Hotanen, Luonnonvarakeskus, Joensuu Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi (sähköposti)
  • Saarinen, Luonnonvarakeskus, Parkano Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi
  • Nousiainen, Luonnonvarakeskus, Vantaa Sähköposti: hannu.nousiainen@luke.fi
Juha-Pekka Hotanen, Markku Saarinen, Hannu Nousiainen. Avosuo- ja sekatyyppien turvekangaskehitys.
English title: Secondary succession of threeless and composite mire site types after drainage.
Original keywords: lannoitus; karuuntuminen; kasvillisuus; monimuotoisuus; ravinteisuus; sekundaarisukkessio
English keywords: fertilization; biodiversity; impoverishment of vegetation; nutrient content; understorey vegetation
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
Monien minerotrofisten avosuo- ja sekatyyppien aluskasvillisuus karuuntuu metsäojituksen seurauksena. Tämä liittyy kasvien ravinteiden saantia säätelevään vaihtokapasiteettiin. Kun ojituksen seurauksena vesitilavuus pienenee ja happamuus kasvaa, kasvupaikalle leviää laji, jonka vaihtokapasiteetti on kosteammalla alustalla viihtyvän lajin vaihtokapasiteettia korkeampi. Suokasviyhteisön vesi- ja ravinnetalous kytkeytyvät näin toisiinsa. Tässä katsauksessa tarkastellaan lyhyesti myös pintaturpeen ravinnevaroja ja ravinteiden kiertoa. Ojituksen aiheuttamasta kosteus- ja ravinnevaihtelun pienentymisestä on seurauksena se, että ojitus korostaa korpisuuden ja rämeisyyden merkitystä kasviyhteisöjen koostumusta määräävinä tekijöinä: korpisuus sisältää kuusivaltaisten kivennäismaiden kasvillisuutta ja rämeisyys vähäravinteisten mäntymetsien kasvillisuutta. Avosuo- ja sekatyypeillä lajiston vaihtuminen eli kasviyhteisön muutos ojituksen seurauksena on yleensä suurempi kuin aidoilla, mätäspintavaltaisilla suotyypeillä. Metsäojituksen jälkeen aidot korpi- ja rämetyypit pitävät aluskasvillisuuden osoittaman ravinteisuustasonsa parhaiten ja sekatyypit sitä paremmin mitä enemmän kasvupaikalla on korpisuus –reunavaikutusta. Avosuo- ja rämesekatyyppien ravinteisuustaso sitä vastoin laskee. Artikkelissa arvioidaan sen aiheuttamia seurauksia ja ongelmia kasvupaikkojen luokittelulle. Työssä kuvataan rämekarhunsammalturvekangas, joka sijoittuu erikoistapauksena varputurvekangas II –tyyppiin. Lopuksi tarkastellaan lannoitusvaikutuksia ja pohditaan kakkostyypin turvekankaiden tulevaa kehitystä. Lannoitukset muuttavat runsastyppisten, mutta vähän kivennäisravinteita sisältävien avosuo- ja sekatyyppilähtöisten turvemaiden kasvuolosuhteita ja kasvillisuutta huomattavasti. Ravinteisuusluokka voi nousta - jatkolannoituksin ja tuhkalannoituksella se on ilmeistä. Avosuo- ja sekatyyppien turvekangaskehitys voi olla hyvin vaihtelevaa ja epävakaata johtuen alkuperäisen suon ravinteisuudesta, turvekerroksesta ja sen rakenteesta, ojitustehokkuudesta, lämpösummasta ja erilaisista lannoituksista. Kun tällaisia ojitusaloja on kuivattu pitkään ja niitä on lannoitettu sekä myöhemmin uudistettu pintaturvekerrosta muokaten, nevaisuudesta tai lettoisuudesta kertovaa II-tyypin leimaa on vaikea tai mahdotonta havaita.
  • Hotanen, Luonnonvarakeskus, Joensuu. PL 68, 80101 Joensuu Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi (sähköposti)
  • Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
  • Nousiainen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Mirva Leppälä, Anna M. Laine, Eeva-Stiina Tuittila. Talviaikainen hiilivuo boreaaliselta suosukkessiogradientilta seuraa kesäaikaisen hiilidynamiikan vaihtelua.
English title: Winter carbon losses from a boreal mire succession sequence follow summertime patterns in carbon dynamics.
Original keywords: sukkessio; suon kehitys; primaarisoistuminen; hiilidioksidi; metaani; lumikerros; Siikajoki; maankohoamisrannikko
English keywords: Carbon dioxide; methane; Mire development; land uplift coast; mire succession; primary paludification; snow pack; Siikajoki
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
Although carbon (C) gas exchange during the summer largely determines the annual C balance of mires, the wintertime fluxes cannot be ignored. Decomposition continues as long as the soil is not frozen and a proportion of the gases produced during summer are also released during winter. We measured carbon dioxide (CO2) and methane (CH4) fluxes along a successional mire sequence during two winters following growing seasons with divergent weather conditions. We studied the successional trends in wintertime C release in boreal mires, and quantified the contribution of wintertime C fluxes to annual fluxes. Wintertime CO2 and CH4 fluxes from the successional mire sequence were related to the flux rates during the previous summer. Average winter CO2 release along the successional sequence varied between 19.5 and 44.9 g CO2-C m–2 winter–1(6-months), and accounted for 8–14% of the annual CO2 release. There was no clear successional trend in CO2 fluxes. Average winter CH4 release along the successional sequence varied between 0.20 and 7.29 CH4-C g m–2 winter–1(6-months).The winter CH4 fluxes accounted for up to 38% of the annual CH4 emissions. Occasional CH4 uptake was detected at the younger successional stages during winter following the dry summer, while after the wet summer all sites emitted CH4. In general, most of the winter C losses were composed of CO2.
  • Leppälä, Mirva Leppälä, Finnish Forest Research Institute, FIN-91500 Muhos, Finland. Current address: Metsähallitus, Natural Heritage Services Ostrobothnia, BOX 81, FI-90101 Oulu, Finland, email: mirva.leppala@metsa.fi Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo (sähköposti)
  • Laine, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
  • Tuittila, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Sakari Rehell, Raimo Heikkilä. Aapasoiden nuoret sukkessiovaiheet Pohjois-Pohjanmaan maankohoamisrannikolla.
English title: Young successional stages of aapa mires on the land uplift coast of northern Ostrobothnia, Finland.
Original keywords: Aapasuo; soiden ekohydrologia; soiden sukkessio; soiden kehitysvaiheet; soiden kasvillisuusgradientit; kronosekvenssi; maankohoamisrannikot
English keywords: peatland; aapa mire; ecohydrology; successional stages; vegetation gradients; chronosequence; land uplift coast
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
Maankohoamisesta johtuvan rannansiirtymisen tuloksena on Perämeren rannikolle syntynyt aapasoiden nuorista kehitysvaiheista koostuvia sukkessiosarjoja. Ne ovat ekologisesti ja tieteellisesti arvokkaita ekosysteemejä, jotka ovat ainutlaatuisia maailmassa. Näiden soiden ekologiaa ja nykyistä tilaa on kuitenkin tutkittu verrattain vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa aapasoiden nuorten kehitysvaiheiden suojeluarvon ja niiden säilymiseen liittyvien uhkien arviointiin ja selvittää soistumiseen liittyviä syitä sekä kasvillisuuden ekologisten vaihtelusuuntien ilmenemistä hydrologialtaan erilaisissa osissa suoaltaita. Tässä tutkimuksessa esitetään tuloksia nuorten (alle 2000 vuotta), luonnontilaisten aapasoiden määrän arvioinnista ja niiden kasvillisuuskartoituksesta kahdelta laajimmalta yhtenäiseltä aapasoiden sukkessiosarja-alueelta Perämeren rannikolla. Alueista toisen maaperä on moreenivaltainen ja toisen hiekkavaltainen. Tulokset osoittivat, että aapasoiden kehitysvaiheissa on suuri osa lettomaisia ja keskiravinteisia nevoja ja vain hyvin rajallinen määrä rahkasammalten kasvusta eroaa rämeiden sukkession alkuvaiheiden kehityksestä. Aapasoiden sukkessiosarjat ulottuvat koko valuma-alueen soistumiseltaan useiden satojen hehtaarein alueelle. Hydrologialtaan erilaiset valuma-alueen osat kehittyvät yhdessä muodostaen yhden kokonaisuuden. Vedenjakajien tuntumassa primääristä soistumista ilmenee pienien painanteiden ja lampien soistumisena, missä rahkasammalten kasvu painanteiden yli on hyvin nopeaa. Valuma-alueen alajuoksun osissa primääristä soistumista tapahtuu laajoilla märillä luhdilla, jossa veden virtaus on voimakasta. Myöhempi suon kehitys, jossa tapahtuu mm. ympäröivien kangasmetsien soistumista näyttää johtavan aapasuokompleksin muodostumiseen, jossa reunaosat ovat rahkasammalen vallitsemia ja keskusosat rimpipintaisia. Tulokset osoittavat, että nuorten aapasoiden suojelussa olisi olennaista kiinnittää huomiota soistuvien valuma-alueiden hydrologian säilyttämiseen. Valitettavasti hyvin harvat tällaisista valuma-alueista ovat enää nykyisin luonnontilaisia.
  • Rehell, Sakari Rehell, Metsähallitus, luontopalvelut, PL 81, FI-90101, Oulu, Finland. e-mail: sakari.rehell@metsa.fi Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo (sähköposti)
  • Heikkilä, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Rekisteröidy
Click this link to register to Suo - Mires and peat.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit