In English

Viimeisin julkaistu numero: 75

Julkaisufoorumin luokka: 1

Vertaisarviointimenettely

Kirjoitusohjeet tekijälle

Tarjoa artikkeli (käsikirjoitus)

Valitse numero:

75 (2024)

74 (2023)

73 (2022)

72 (2021)

71 (2020)

70 (2019)

69 (2018)

68 (2017)

67 (2016)

66 (2015)

65 (2014)

64 (2013)

63 (2012)

62 (2011)

61 (2010)

60 (2009)

59 (2008)

58 (2007)

57 (2006)

56 (2005)

55 (2004)

54 (2003)

53 (2002)

52 (2001)

51 (2000)

50 (1999)

49 (1998)

48 (1997)

47 (1996)

46 (1995)

45 (1994)

44 (1993)

43 (1992)

42 (1991)

41 (1990)

40 (1989)

39 (1988)

38 (1987)

37 (1986)

36 (1985)

35 (1984)

34 (1983)

33 (1982)

32 (1981)

31 (1980)

30 (1979)

29 (1978)

28 (1977)

27 (1976)

26 (1975)

25 (1974)

24 (1973)

23 (1972)

22 (1971)

21 (1970)

20 (1969)

19 (1968)

18 (1967)

17 (1966)

16 (1965)

15 (1964)

14 (1963)

13 (1962)

12 (1961)

11 (1960)

10 (1959)

9 (1958)

8 (1957)

7 (1956)

6 (1955)

5 (1954)

4 (1953)

3 (1952)

2 (1951)

1 (1950)

Artikkelit kirjoittajalta Hannu Nousiainen

Juha-Pekka Hotanen, Markku Saarinen, Hannu Nousiainen. Siniheinä (Molinia caerulea) Suomen metsäojitetuilla turvemailla.

English title: Purple Moor Grass (Molinia caerulea) on peatlands drained for forestry in Finland.

Original keywords: lannoitus; ravinnepuutos; kasvillisuus; sekundaarisukkessio; kalsiumfosfaatti; metsänkasvatuskelpoisuus

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksessa tarkastellaan siniheinän menestymistä metsäojitusalueilla ja esitetään näkökohtia siniheinäisten turvekankaiden luokitteluun. Siniheinä on soilla meso-eutrofinen välipinnan laji, joka kasvaa vaihtelevasti mätästäen etenkin nevoilla ja letoilla sekä korpien ja rämeiden ravinteikkailla yhdistelmätyypeillä. Siniheinä kestää suoveden alenemista ja turpeen kuivumista hyvin pitkään. Alun perin märkien rimpisten soiden ojituksilla se jopa runsastuu, koska itse rimpiin siniheinä leviää vasta ojituksen jälkeen. Maamme turvemailla siniheinä onkin keskimäärin yleistynyt ja runsastunut 1950-luvulta ainakin 1980-luvulle saakka. Se taantuu vasta perinteisessä turvekangasvaiheessa, mutta kaikki siniheinäiset kasvupaikat eivät välttämättä saavuta tätä viimeistä ojituksen jälkeistä kasvillisuuskehityksen vaihetta. Siniheinän sitkeyteen ojitusalueilla on monia syitä. Sen juuret ovat paksut ja mutkaiset, voimakkaasti haaroittuneet ja syvälle ulottuvat. Siniheinän tuuletussolukot mahdollistavat juurten tunkeutumisen hapettomaan turpeeseen ja sienijuuri taas edistää toimintaa ilmavammissa oloissa. Runsas kukinta sekä siementen hyvä säilyvyys ja itävyys mahdollistavat vahvan leviämiskyvyn. Siniheinä on tehokas ravinteiden hyväksikäyttäjä, kierrättäjä ja vahva kilpailija. Se lisääntyy hyvin myös kasvullisesti. Siniheinäisillä turvemaan kasvupaikoilla on yleensä fosforin (P) ja kaliumin (K) puutetta. Fosfori sitoutuu tiukasti kalsiumin (Ca) kanssa korkean pH:n turvemailla. Siniheinäisyyttä käytetäänkin heikentävänä lisämääreenä kasvupaikkaluokituksen tarkentamiseen. Uusien havaintojen mukaan siniheinäisyyttä (Sh) esiintyy mustikka- ja puolukkaturvekankaiden (ShMtkg II, ShPtkg II) lisäksi myös varputurvekankaiden (ShVatkg II) ja jopa karuleimaisen varputurvekankaan (ShVarkg II-) kasvillisuudessa. Turvekangastyyppi (ravinteisuustaso) onkin selvintä luokitella muun kasvillisuuden kuin siniheinän avulla, koska syväjuurinen siniheinä on poikkeuksellisen sitkeä laji ojitusaloilla. Näin siitä huolimatta, että sen reliktinomainen esiintyminen muutoin karussa kasvillisuudessa voi monissa tapauksissa indikoida mennyttä korkeahkon N- ja Ca-pitoisuuden (ja pH:n) vaihetta syvemmällä turpeessa. Samoin se voi olla merkkinä ojitusalueiden yleisimpien kasvupaikkaluokkien suhteen poikkeavasta kasviyhteisöstä, jossa korkeasta typpi- ja kalsiumpitoisuuksista huolimatta kasvillisuuden yleisilme on karu korkeista pääravinnesuhteista (N/K) ja (N/P) johtuen.

Hotanen, Luonnonvarakeskus, Joensuu Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Saarinen, Luonnonvarakeskus, Parkano Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi
Nousiainen, Luonnonvarakeskus, Vantaa Sähköposti: hannu.nousiainen@luke.fi

Juha-Pekka Hotanen, Markku Saarinen, Hannu Nousiainen. Avosuo- ja sekatyyppien turvekangaskehitys.

English title: Secondary succession of threeless and composite mire site types after drainage.

Original keywords: lannoitus; karuuntuminen; kasvillisuus; monimuotoisuus; ravinteisuus; sekundaarisukkessio

English keywords: fertilization; biodiversity; impoverishment of vegetation; nutrient content; understorey vegetation

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Monien minerotrofisten avosuo- ja sekatyyppien aluskasvillisuus karuuntuu metsäojituksen seurauksena. Tämä liittyy kasvien ravinteiden saantia säätelevään vaihtokapasiteettiin. Kun ojituksen seurauksena vesitilavuus pienenee ja happamuus kasvaa, kasvupaikalle leviää laji, jonka vaihtokapasiteetti on kosteammalla alustalla viihtyvän lajin vaihtokapasiteettia korkeampi. Suokasviyhteisön vesi- ja ravinnetalous kytkeytyvät näin toisiinsa. Tässä katsauksessa tarkastellaan lyhyesti myös pintaturpeen ravinnevaroja ja ravinteiden kiertoa. Ojituksen aiheuttamasta kosteus- ja ravinnevaihtelun pienentymisestä on seurauksena se, että ojitus korostaa korpisuuden ja rämeisyyden merkitystä kasviyhteisöjen koostumusta määräävinä tekijöinä: korpisuus sisältää kuusivaltaisten kivennäismaiden kasvillisuutta ja rämeisyys vähäravinteisten mäntymetsien kasvillisuutta. Avosuo- ja sekatyypeillä lajiston vaihtuminen eli kasviyhteisön muutos ojituksen seurauksena on yleensä suurempi kuin aidoilla, mätäspintavaltaisilla suotyypeillä. Metsäojituksen jälkeen aidot korpi- ja rämetyypit pitävät aluskasvillisuuden osoittaman ravinteisuustasonsa parhaiten ja sekatyypit sitä paremmin mitä enemmän kasvupaikalla on korpisuus –reunavaikutusta. Avosuo- ja rämesekatyyppien ravinteisuustaso sitä vastoin laskee. Artikkelissa arvioidaan sen aiheuttamia seurauksia ja ongelmia kasvupaikkojen luokittelulle. Työssä kuvataan rämekarhunsammalturvekangas, joka sijoittuu erikoistapauksena varputurvekangas II –tyyppiin. Lopuksi tarkastellaan lannoitusvaikutuksia ja pohditaan kakkostyypin turvekankaiden tulevaa kehitystä. Lannoitukset muuttavat runsastyppisten, mutta vähän kivennäisravinteita sisältävien avosuo- ja sekatyyppilähtöisten turvemaiden kasvuolosuhteita ja kasvillisuutta huomattavasti. Ravinteisuusluokka voi nousta - jatkolannoituksin ja tuhkalannoituksella se on ilmeistä. Avosuo- ja sekatyyppien turvekangaskehitys voi olla hyvin vaihtelevaa ja epävakaata johtuen alkuperäisen suon ravinteisuudesta, turvekerroksesta ja sen rakenteesta, ojitustehokkuudesta, lämpösummasta ja erilaisista lannoituksista. Kun tällaisia ojitusaloja on kuivattu pitkään ja niitä on lannoitettu sekä myöhemmin uudistettu pintaturvekerrosta muokaten, nevaisuudesta tai lettoisuudesta kertovaa II-tyypin leimaa on vaikea tai mahdotonta havaita.

Hotanen, Luonnonvarakeskus, Joensuu. PL 68, 80101 Joensuu Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Nousiainen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Juha-Pekka Hotanen, Hannu Nousiainen, Päivi Paalamo. Kasvillisuuden sukkessio ja monimuotoisuus Teuravuoman koeojitusalueella Pohjois-Suomessa.

English title: Vegetation succession and diversity on Teuravuoma experimental drainage area in northern Finland.

Avainsanat: fen; aapa mire; compositional gradients; FUPGMA classification; GNMDS ordination; peatland vegetation

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

This case study deals with the effects of forest drainage on six mire site types represented by 33 permanent sample plots within a Finnish aapa mire complex located in north boreal vegetation zone. We analysed the main compositional gradients, the abundances of plant species and the diversity of vegetation. The vegetation descriptions were made about at the time of drainage in 1933 and after that in 1943, 1950 and 1994. The forest drainage emphasized the importance of spruce mire and hummock-level bog influences (mire margin and mire expanse effects respectively) in controlling the structure of plant communities. The change of plant community was greatest on fertile mire site types, also spruce mire influence promoted the secondary succession. As expected, the shallow-rooted and/or demanding flark-level vascular plants and (eutrophic) fen mosses had not been able to adapt to the ground water level drawdown. At first, after drainage, species number, Shannon's H' and Simpson's D increased: many mire species of hummock and intermediate level microsites had increased while also pioneer and forest species had colonized the plots. By 1994, however, as the mire species were decreasing these measures had turned to decline except on the (most) infertile site types. Pielou's J' and the evenness based on D reacted vaguely, decreasing a little, though, from 1933 to 1994. Thus, in such cases the dominance in the vegetation had increased. The beta-diversity describing here the differences between plant communities (or site types) decreased along with the hydrological conditions becoming more uniform after drainage.

Hotanen, The Finnish Forest Research Institute, Joensuu Research Station, P.O.Box 68, FIN-80101 Joensuu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Nousiainen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Paalamo, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Rekisteröidy

Click this link to register to Suo - Mires and peat.

Kirjaudu sisään

Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.

Ilmoitukset päivityksistä

Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit