Suo - Mires and peat

Joni Haapakoski, Juha-Pekka Hotanen, Jari Miina, Leila Korpela, Raisa Mäkipää. Erirakenteishakkuiden vaikutus aluskasvillisuuden rakenteeseen metsäojitetuissa korvissa.

English title: Short-term effects of selection harvesting on the structure of understorey vegetation in drained Picea abies mires.

Original keywords: kasvillisuus; jatkuva kasvatus; parittainen t-testi; poimintahakkuu; turvekangas; yleistetty lineaarinen malli; yläharvennus

English keywords: peatland; ground vegetation; continuous cover forestry; generalized linear model; paired sample t-test; thinning from above; uneven-aged cutting

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta on ehdotettu vaihtoehdoksi avohakkuiden käyttöön perustuvalle metsänkasvatukselle etenkin turvemailla, mutta menetelmän vaikutukset tunnetaan puutteellisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli analysoida voimakkuudeltaan kahden erilaisen erirakenteishakkuun (hakkuun jälkeiset puuston pohjapinta-alat 17 m²/ha ja 12–13 m²/ha) aiheuttamia, kahden vuoden aikana tapahtuneita kasvillisuusmuutoksia metsäojitetuissa korvissa sekä testata voiko hakkuiden aiheuttamia kasvilajien runsausmuutoksia ennustaa valtakunnalliseen (VMI) kasvillisuusaineistoon perustuvien mallien avulla. Erirakenteishakkuiden vaikutusta lajistoon sekä lajien ja lajiryhmien runsauksiin tutkittiin kokeellisesti kohteilla, jotka sijaitsivat eteläboreaalisen vyöhykkeen pohjoisosissa Multialla, Heinävedellä ja Juuassa. Kasvilajien vasteita koeala- ja puustotunnuksiin, erityisesti puuston pohjapinta-alaan, tutkittiin koko maan kattavan kasvillisuusaineiston avulla. Lisäksi analysoitiin vastemallien soveltuvuutta hakkuiden vaikutusten ennustamiseen käyttäen kokeellisen tutkimuksen aineistoa testiaineistona. Heinät ja sarat sekä ruohot runsastuivat nopeasti hakkuun jälkeen. Selvimmin hyötyivät pallosara (Carex globularis), metsätähti (Trientalis europaea) ja metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana). Kenttäkerrokseen kuuluvat puut (alle 50 cm) ja pensaat runsastuivat voimakkaammin hakatuilla aloilla, lajeista esimerkkinä vadelma (Rubus idaeus). Mustikan (Vaccinium myrtillus) ja puolukan (Vaccinium vitis-idaea) runsauksissa ei tapahtunut juuri muutoksia. Sammalet yleensä niukkenivat hakkuun myötä, mutta karikkeella kasvavat suikerosammalet (Brachythecium spp.) hieman runsastuivat voimakkaammin käsitellyillä aloilla. Lajimäärämuutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tutkitut käsittelyt olivat kasvillisuutta hyvin säästäviä. Tulokset ovat todennäköisesti yleistettävissä tavanomaisten harvennusten vaikutuksiin. Kasvilajien vastemallit selittivät havaittujen peittävyysmuutosten suuntaa pääosin hyvin, mutta peittävyyksien tasoissa oli selvää, osin ajourista ja hakkuutähteistä johtuvaa vaihtelua. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa eri hakkuutapojen vaikutuksia aluskasvillisuuden rakenteeseen, sen merkitykseen metsikön vesi- ja ravinnetaseisiin, metsien uudistumiseen sekä ekosysteemipalveluihin.

Haapakoski, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Yliopistokatu 7, 80100 Joensuu Sähköposti: jonihaapakoski@gmail.com
Hotanen, Luonnonvarakeskus, Yliopistokatu 6B, 80100 Joensuu Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Miina, Luonnonvarakeskus, Yliopistokatu 6B, 80100 Joensuu Sähköposti: jari.miina@luke.fi
Korpela, Luonnonvarakeskus, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki Sähköposti: leila.korpela@luke.fi
Mäkipää, Luonnonvarakeskus, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki Sähköposti: raisa.makipaa@luke.fi

Aira Kokko, Paavo Ojanen, Kaisu Aapala, Juha-Pekka Hotanen, Jarmo Laitinen, Pekka Punttila, Sakari Rehell, Juha Tiainen, Harri Vasander. Suoluontotyyppien uhanalaisuus.

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suoluonnon muutosten takia monet soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet. Vuonna 2018 valmistuneessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa suoluontoa tarkasteltiin ja arvioitiin kahdella hierarkiatasolla. Yhtäältä tarkasteltiin suokasviyhteisöjä, joita voidaan luokitella suotyypeiksi. Toisaalta tarkasteltiin useiden suotyyppien muodostamia laajempia suokokonaisuuksia eli suoyhdistymiä sekä useista erillisistä suolaikuista muodostuvia maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoja (Kaakinen ym. 2018a, b). Soiden luokiteltuja kasviyhteisöjä kutsutaan suotyypeiksi (Eurola ym. 2015, Kaakinen ym. 2018b, Laine ym. 2018). Yhdellä suolla on yleensä useiden, jopa kymmenien eri suotyyppien kasvillisuutta. Suokasviyhteisöjen pääryhmiksi katsotaan kasvitieteellisessä suoluokittelussa korvet, rämeet, nevat ja letot, mutta myös luhtaja lähdekasvillisuus (Eurola & Kaakinen 1978, Eurola ym. 2015, ks. Soiden kasvillisuus). Luhdat ja lähteiköt vaihettuvat ilman selvää rajaa vesiluontotyyppeihin. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa lähteikköluontotyypit on käsitelty ja arvioitu sisävesiluontotyyppien yhteydessä (Lammi ym. 2018). Luhdat ja lähdekasvillisuus mainitaan myös uusimmissa metsätieteellisissä suotyyppioppaissa (esim. Laine ym. 2018). Eri päätyyppiryhmiin kuuluva suokasvillisuus muodostaa myös yhdistelmätyyppejä: neva- ja lettokorpia sekä neva- ja lettorämeitä. Suoyhdistymä on yhtenäinen suoalue, jossa on eri suotyypeistä koostuvia osia (Ruuhijärvi 1960, Eurola 1962, Kaakinen ym. 2018b). Suoyhdistymätyypit jakautuvat ilmastollisiin ja paikallisiin tyyppeihin. Ilmastollisista suoyhdistymätyypeistä keidassoiden eli kohosoiden esiintyminen painottuu eteläisen Suomen muuta Suomea kuivempaan ja lämpimämpään ilmastoon, kun taas aapasoiden esiintyminen painottuu pohjoisen Suomen kosteaan ja viileään ilmastoon (Ruuhijärvi 1960, Eurola 1962). Myös rinnesuot vaativat viileän ja kostean ilmaston (Havas 1961), ja palsasoita esiintyy vain pohjoisimmassa Lapissa, missä on tarpeeksi kylmää paikallisen ikiroudan syntymiselle (Kaakinen ym. 2018b). Paikallisia suoyhdistymätyyppejä ovat rannikkosuot, boreaaliset piensuot ja tunturisuot, joiden ominaispiirteet ja esiintyminen riippuvat enemmän paikallisista olosuhteista kuin ilmastosta (Kaakinen ym. 2018b). Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoja syntyy, kun maata kohoaa Pohjanlahden rannikolla vähitellen merenpinnan yläpuolelle (Rehell ym. 2012, Laitinen 2013). Sarjan nuorimmat suot lähinnä meren rantaa ovat tyypillisesti luhtia ja vanhimmat suot ovat kehittyneet aapa- tai keidassoiksi (Kaakinen ym. 2018b).

Kokko, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: aira.kokko@syke.fi
Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
Aapala, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: kaisu.aapala@syke.fi
Hotanen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Laitinen, Oulun yliopisto Sähköposti: jarmo.laitinen@oulu.fi
Punttila, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
Rehell, Metsähallitus Luontopalvelut Sähköposti: sakari.rehell@metsa.fi
Tiainen, Luonnonvarakeskus / Helsingin yliopisto Sähköposti: ext.juha.tiainen@luke.fi
Vasander, Helsingin yliopisto Sähköposti: harri.vasander@helsinki.fi

Jarmo Laitinen, Paavo Ojanen, Kaisu Aapala, Juha-Pekka Hotanen, Aira Kokko, Pekka Punttila, Sakari Rehell, Juha Tiainen, Harri Vasander. Soiden eliölajit ja niiden uhanalaisuus.

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suot ovat hyvin monimuotoisia elinympäristöjä (ks. Soiden kasvillisuus, s. 141). Niillä vaihtelevat sekä märkyys että ravinteisuus ja niiden seurauksena myös avoimuus ja puustoisuus. Lisäksi suurilmastollisten erojen vuoksi suot ovat erilaisia Etelä- ja Pohjois-Suomessa. Ojitus hävittää useimmat luonnontilaisten soiden piirteet hyvin tehokkaasti, mutta jopa korostaa joitain piirteitä. Ojitus on myös keskittynyt erityisesti reheville sekä puustoisille soille ja toisaalta Etelä- ja Keski- Suomeen (ks. Soiden käyttö Suomessa, s. 115, ja Suoluontotyyppien uhanalaisuus, s. 149). Kun vielä erilaisille eliölajiryhmille hyvin erilaiset elinympäristön ominaisuudet ovat tärkeitä, soiden ja niiden ojituksen merkitys eliölajeille ja niiden uhanalaisuudelle riippuu voimakkaasti tarkasteltavasta lajiryhmästä (Aapala 2001b). Ojituksen yleinen vaikutus on, että se samankaltaistaa soita ja siksi hävittää suoluonnolle ominaista monimuotoisuutta.

Laitinen, Oulun yliopisto Sähköposti: jarmo.laitinen@oulu.fi
Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
Aapala, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: kaisu.aapala@syke.fi
Hotanen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Kokko, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: aira.kokko@syke.fi
Punttila, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
Rehell, Metsähallitus Luontopalvelut Sähköposti: sakari.rehell@metsa.fi
Tiainen, Luonnonvarakeskus / Helsingin yliopisto Sähköposti: ext.juha.tiainen@luke.fi
Vasander, Helsingin yliopisto Sähköposti: harri.vasander@helsinki.fi

Juha-Pekka Hotanen, Markku Saarinen, Hannu Nousiainen. Siniheinä (Molinia caerulea) Suomen metsäojitetuilla turvemailla.

English title: Purple Moor Grass (Molinia caerulea) on peatlands drained for forestry in Finland.

Original keywords: lannoitus; ravinnepuutos; kasvillisuus; sekundaarisukkessio; kalsiumfosfaatti; metsänkasvatuskelpoisuus

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksessa tarkastellaan siniheinän menestymistä metsäojitusalueilla ja esitetään näkökohtia siniheinäisten turvekankaiden luokitteluun. Siniheinä on soilla meso-eutrofinen välipinnan laji, joka kasvaa vaihtelevasti mätästäen etenkin nevoilla ja letoilla sekä korpien ja rämeiden ravinteikkailla yhdistelmätyypeillä. Siniheinä kestää suoveden alenemista ja turpeen kuivumista hyvin pitkään. Alun perin märkien rimpisten soiden ojituksilla se jopa runsastuu, koska itse rimpiin siniheinä leviää vasta ojituksen jälkeen. Maamme turvemailla siniheinä onkin keskimäärin yleistynyt ja runsastunut 1950-luvulta ainakin 1980-luvulle saakka. Se taantuu vasta perinteisessä turvekangasvaiheessa, mutta kaikki siniheinäiset kasvupaikat eivät välttämättä saavuta tätä viimeistä ojituksen jälkeistä kasvillisuuskehityksen vaihetta. Siniheinän sitkeyteen ojitusalueilla on monia syitä. Sen juuret ovat paksut ja mutkaiset, voimakkaasti haaroittuneet ja syvälle ulottuvat. Siniheinän tuuletussolukot mahdollistavat juurten tunkeutumisen hapettomaan turpeeseen ja sienijuuri taas edistää toimintaa ilmavammissa oloissa. Runsas kukinta sekä siementen hyvä säilyvyys ja itävyys mahdollistavat vahvan leviämiskyvyn. Siniheinä on tehokas ravinteiden hyväksikäyttäjä, kierrättäjä ja vahva kilpailija. Se lisääntyy hyvin myös kasvullisesti. Siniheinäisillä turvemaan kasvupaikoilla on yleensä fosforin (P) ja kaliumin (K) puutetta. Fosfori sitoutuu tiukasti kalsiumin (Ca) kanssa korkean pH:n turvemailla. Siniheinäisyyttä käytetäänkin heikentävänä lisämääreenä kasvupaikkaluokituksen tarkentamiseen. Uusien havaintojen mukaan siniheinäisyyttä (Sh) esiintyy mustikka- ja puolukkaturvekankaiden (ShMtkg II, ShPtkg II) lisäksi myös varputurvekankaiden (ShVatkg II) ja jopa karuleimaisen varputurvekankaan (ShVarkg II-) kasvillisuudessa. Turvekangastyyppi (ravinteisuustaso) onkin selvintä luokitella muun kasvillisuuden kuin siniheinän avulla, koska syväjuurinen siniheinä on poikkeuksellisen sitkeä laji ojitusaloilla. Näin siitä huolimatta, että sen reliktinomainen esiintyminen muutoin karussa kasvillisuudessa voi monissa tapauksissa indikoida mennyttä korkeahkon N- ja Ca-pitoisuuden (ja pH:n) vaihetta syvemmällä turpeessa. Samoin se voi olla merkkinä ojitusalueiden yleisimpien kasvupaikkaluokkien suhteen poikkeavasta kasviyhteisöstä, jossa korkeasta typpi- ja kalsiumpitoisuuksista huolimatta kasvillisuuden yleisilme on karu korkeista pääravinnesuhteista (N/K) ja (N/P) johtuen.

Hotanen, Luonnonvarakeskus, Joensuu Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Saarinen, Luonnonvarakeskus, Parkano Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi
Nousiainen, Luonnonvarakeskus, Vantaa Sähköposti: hannu.nousiainen@luke.fi

Juha-Pekka Hotanen, Markku Saarinen, Hannu Nousiainen. Avosuo- ja sekatyyppien turvekangaskehitys.

English title: Secondary succession of threeless and composite mire site types after drainage.

Original keywords: lannoitus; karuuntuminen; kasvillisuus; monimuotoisuus; ravinteisuus; sekundaarisukkessio

English keywords: fertilization; biodiversity; impoverishment of vegetation; nutrient content; understorey vegetation

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Monien minerotrofisten avosuo- ja sekatyyppien aluskasvillisuus karuuntuu metsäojituksen seurauksena. Tämä liittyy kasvien ravinteiden saantia säätelevään vaihtokapasiteettiin. Kun ojituksen seurauksena vesitilavuus pienenee ja happamuus kasvaa, kasvupaikalle leviää laji, jonka vaihtokapasiteetti on kosteammalla alustalla viihtyvän lajin vaihtokapasiteettia korkeampi. Suokasviyhteisön vesi- ja ravinnetalous kytkeytyvät näin toisiinsa. Tässä katsauksessa tarkastellaan lyhyesti myös pintaturpeen ravinnevaroja ja ravinteiden kiertoa. Ojituksen aiheuttamasta kosteus- ja ravinnevaihtelun pienentymisestä on seurauksena se, että ojitus korostaa korpisuuden ja rämeisyyden merkitystä kasviyhteisöjen koostumusta määräävinä tekijöinä: korpisuus sisältää kuusivaltaisten kivennäismaiden kasvillisuutta ja rämeisyys vähäravinteisten mäntymetsien kasvillisuutta. Avosuo- ja sekatyypeillä lajiston vaihtuminen eli kasviyhteisön muutos ojituksen seurauksena on yleensä suurempi kuin aidoilla, mätäspintavaltaisilla suotyypeillä. Metsäojituksen jälkeen aidot korpi- ja rämetyypit pitävät aluskasvillisuuden osoittaman ravinteisuustasonsa parhaiten ja sekatyypit sitä paremmin mitä enemmän kasvupaikalla on korpisuus –reunavaikutusta. Avosuo- ja rämesekatyyppien ravinteisuustaso sitä vastoin laskee. Artikkelissa arvioidaan sen aiheuttamia seurauksia ja ongelmia kasvupaikkojen luokittelulle. Työssä kuvataan rämekarhunsammalturvekangas, joka sijoittuu erikoistapauksena varputurvekangas II –tyyppiin. Lopuksi tarkastellaan lannoitusvaikutuksia ja pohditaan kakkostyypin turvekankaiden tulevaa kehitystä. Lannoitukset muuttavat runsastyppisten, mutta vähän kivennäisravinteita sisältävien avosuo- ja sekatyyppilähtöisten turvemaiden kasvuolosuhteita ja kasvillisuutta huomattavasti. Ravinteisuusluokka voi nousta - jatkolannoituksin ja tuhkalannoituksella se on ilmeistä. Avosuo- ja sekatyyppien turvekangaskehitys voi olla hyvin vaihtelevaa ja epävakaata johtuen alkuperäisen suon ravinteisuudesta, turvekerroksesta ja sen rakenteesta, ojitustehokkuudesta, lämpösummasta ja erilaisista lannoituksista. Kun tällaisia ojitusaloja on kuivattu pitkään ja niitä on lannoitettu sekä myöhemmin uudistettu pintaturvekerrosta muokaten, nevaisuudesta tai lettoisuudesta kertovaa II-tyypin leimaa on vaikea tai mahdotonta havaita.

Hotanen, Luonnonvarakeskus, Joensuu. PL 68, 80101 Joensuu Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Nousiainen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Markku Saarinen, Juha-Pekka Hotanen, Virpi Alenius. Muokkausjälkien kasvillisuuden kehittyminen ojitettujen soiden metsänuudistamisaloilla.

English title: Vegetation succession in prepared microsites in drained peatland forest regeneration areas.

Original keywords: metsänuudistaminen; maanmuokkaus; ojitusalue; kasvillisuuden kehitys

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Vanhojen ojitusalueiden muokatuilla metsänuudistamisaloilla erilaisille paljastetun turpeen kasvipeitteettömille pinnoille (mättäät, laikut) kehittyy uusia kasviyhdyskuntia, joiden lajiston vaihtelu riippuu turpeen vedenpinnan syvyysvaihtelun lisäksi siitä mihin alkuperäiseen kasvillisuuspintaan muokkausjälki on tehty. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan puolukkaturvekankaan ojitusalueen ensimmäisen puusukupolven uudistamisen jälkeistä kasvillisuuden kehitystä kaivurilla tehdyissä laikuissa ja mättäissä. Kasvilli-suusmuutosten seurannan tavoitteena on ollut selvittää, kuinka nopeasti muokkausjäljet peittyvät ojitettujen soiden metsänuudistamisaloilla riippuen muokkausjäljen pinnan ominaisuuksista ja turpeen vedenpinnan syvyydestä. Turpeen vedenpinnan syvyys laikutusjäljissä oli keskeinen kasvillisuuden kehitykseen vaikuttava ympäristömuuttuja. Olennaisena tekijänä vaikuttivat lisäksi laikutuskohdan alkuperäinen kasvillisuus sekä laikun syvyys, eli mihin turpeen pintakerrostumien horisontaaliseen tasoon laikku oli tehty. Suurimmalle osalle kaivurilaikkujen kasvilajeista tai lajiryhmistä voitiin määrittää turpeen vedenpinnan syvyysvaihtelun mukaan määräytyvä optimialue. Mättäissä — erityisesti korkeissa turvemättäissä — kasvillisuuden kehitys oli laikkupintoja huomattavasti hitaampaa. Mättäiden maalajikoostumus oli tärkeä kasvillisuuden kehitykseen vaikuttava tekijä: nopeimmin kasvillisuus peitti kivennäismaasekoitteiset mättäät isojen turvemättäiden säilyessä pitkään kasvipeitteettöminä. Kokonaispeittävyys laikuissa pieneni ja kasvillisuuden kehitys hidastui huomattavasti keskivedenpinnan syvyyden lisääntyessä yli 30 cm:n tasolle. Mätästysaloilla suhteellisen kookkaat yli 25 cm:n korkuiset mättäät pysyivät pitkään kasvipeitteettöminä, varsinkin kun ne oli tehty syvältä nostetusta maatuneesta turpeesta, jossa ei ollut mukana pintaturpeelle ominaisia kasvien eläviä maavarsia.

Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Hotanen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Alenius, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Markku Saarinen, Juha-Pekka Hotanen. Raakahumuksen ja kasvillisuuden yhteisvaihtelu Pohjois-Hämeen vanhoilla ojitusalueilla.

English title: Covariation between raw humus layer and vegetation on peatlands drained for forestry in western Finland.

Avainsanat: Drainage; ordination; litter; secondary succession

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

The occurrence of raw humus layer and its relationship to the structure of the vegetation and the environmental variables were studied on 501 sample plots located systematically in drained peatland forests. The drainage had been done in the 1930s – 60s. The correlation between the amount of raw humus and the two-dimensional GNMDS (global nonmetric multidimensional scaling) ordination space was 0.57. The thickness of the raw humus layer increased in the direction of the drainage succession gradient. The correlations between the thickness of the raw humus and the measured environmental variables were weak. The strongest correlation was with the stand volume (0.31) and the drainage age (0.21). Weakness of these correlations was most probably due to the regressive succession on many plots. On average, the raw humus layer was thickest , 6.5 cm, in Vaccinium vitis-idaea transformed type I (developed from genuine forested mires) and 5.4 cm in type II (developed from treeless or composite types). In Vaccinium myrtillus types the corresponding mean thickness was 5.2 cm (I) and 3.2 cm (II) and in dwarf-shrub types 3.3 cm (I) and 4.6 cm (II). The secondary succession is slower and the amount of the needle litter (of Pinus sylvestris) smaller in the dwarf-shrub type than in the V. vitis-idaea type. In the V. myrtillus type the origin of the litter is more dominated by deciduous trees, the decomposition faster and the coverage of Pleurozium schreberi clearly smaller than in the nutrient-poorer types. P. schreberi tolerates the litterfall well and together with especially conifer litter, and maybe with slow decaying fine roots, too, it forms a loose raw humus layer on old drained peatlands. Being a poor germination bed, the raw humus makes successful stand regeneration difficult.

Saarinen, The Finnish Forest Research Institute, Parkano Research Station, Kaironiementie 54, FIN-39700 Parkano, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Hotanen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Juha-Pekka Hotanen, Hannu Nousiainen, Päivi Paalamo. Kasvillisuuden sukkessio ja monimuotoisuus Teuravuoman koeojitusalueella Pohjois-Suomessa.

English title: Vegetation succession and diversity on Teuravuoma experimental drainage area in northern Finland.

Avainsanat: fen; aapa mire; compositional gradients; FUPGMA classification; GNMDS ordination; peatland vegetation

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

This case study deals with the effects of forest drainage on six mire site types represented by 33 permanent sample plots within a Finnish aapa mire complex located in north boreal vegetation zone. We analysed the main compositional gradients, the abundances of plant species and the diversity of vegetation. The vegetation descriptions were made about at the time of drainage in 1933 and after that in 1943, 1950 and 1994. The forest drainage emphasized the importance of spruce mire and hummock-level bog influences (mire margin and mire expanse effects respectively) in controlling the structure of plant communities. The change of plant community was greatest on fertile mire site types, also spruce mire influence promoted the secondary succession. As expected, the shallow-rooted and/or demanding flark-level vascular plants and (eutrophic) fen mosses had not been able to adapt to the ground water level drawdown. At first, after drainage, species number, Shannon's H' and Simpson's D increased: many mire species of hummock and intermediate level microsites had increased while also pioneer and forest species had colonized the plots. By 1994, however, as the mire species were decreasing these measures had turned to decline except on the (most) infertile site types. Pielou's J' and the evenness based on D reacted vaguely, decreasing a little, though, from 1933 to 1994. Thus, in such cases the dominance in the vegetation had increased. The beta-diversity describing here the differences between plant communities (or site types) decreased along with the hydrological conditions becoming more uniform after drainage.

Hotanen, The Finnish Forest Research Institute, Joensuu Research Station, P.O.Box 68, FIN-80101 Joensuu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Nousiainen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Paalamo, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Janne Uuttera, Matti Maltamo, Juha-Pekka Hotanen. Suometsien rakenne-erot keskisessä Suomessa.

English title: The structure of virgin and managed peatland forest stands in central Finland.

Avainsanat: Drainage; habitat diversity; peatland forest management; structure of forest stand

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

The structure of peatland forests were compared between different site quality classes, drainage phases, and different forest ownership groups. The comparisons and statistical tests were made in terms of the number of tree species, range of diameter distribution and the estimated number of tree storeys, separately for spruce- and pine-dominated mires. The statistical tests were performed with multivariate analysis of variance and covariance. Tree storeys were estimated with objective rules from the peaks of continuous diameter distribution smoothed by the non-parametric kernel-estimation. The data used from the 8th National Forest Inventory of Finland. On average the mean values of the chosen stand structure characteristics differed significantly between the site quality classes. The stands had a more diverse structure the more fertile the site was. When examining the differences between the post-drainage succession phases, a decrease of the stand structure diversity was observed in the recently drained peatlands. After this, the mean values of the stand structure characteristics increased and exceeded the values of undrained peatlands at latest in the transformed post-drainage succession stage. Statistically significant differences in the means of stand structure characteristics between the forest ownership groups were not observed. It seems that drainage and possible cleaning cuttings have been made with the same intensity regardless of the particular forest ownership group. It is also possible that drainage causes so drastic change in growing conditions that small differences in the intensity of cleaning cuttings between forest ownership groups are disappeared. The results correspond to the results of previous studies which have examined different stand structure characteristics. The forest on drained peatlands maintains an uneven-sized structure for quite a long period after drainage. In order to preserve habitat diversity this structure of the peatland forests should be maintained in subsequent forest management practices. Key words: drainage, habitat diversity, peatland forest management, structure of forest stand.

Uuttera, The European Forest Institute, Torikatu 34, FIN-80100 Joensuu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Hotanen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Juha-Pekka Hotanen, Harri Vasander. Eteläsuomalaisten metsaojitettujen turvemaiden kasvillisuuden numeerinen ryhmittely.

English title: Post-drainage development of vegetation in southern Finnish peatlands studied by numerical analysis.

Avainsanat: succession; Classification; ordination

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

The vegetation data from virgin and corresponding drained mire site types collected by Juhani Sarasto in the 1950's were reanalyzed using DCA and TWINSPAN. The main gradient in the material was a complex gradient called the mire margin-mire expanse -effect. During secondary succession, after forest drainage, the variation of mire site types diminished as the importance of hydrology decreased. The difference between the vegetation of treeless plus composite and forested mire site types could still be detected after the site types had reached the drained peatland forest type phase in their post-drainage succession. Keywords: Classification, ordination, succession

Hotanen, The Finnish Forest Research Institute, Joensuu Research Station, P.O. Box 68, SF-80101 Joensuu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
Vasander, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Juha-Pekka Hotanen. Esimerkki pseudolajien runsauskynnysten muuntelun vaikutuksesta TWINSPAN-Iuokittelussa.

English title: The effect of pseudospecies cut level settings on the results of TWINSPAN classification.

Avainsanat: drained peatlands; mire classification; vegetation; mire site type; multivariate analysis

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

TWINSPAN classifications of the same drained mire vegetation data using four different pseudospecies cut level scales were compared. The material consisted of 96 sample plots located on drained spruce and pine mires in eastern Finland. The pseudospecies cut level scales were the octave scale (0, 0.5, 1, 2, 4, 8, 16, 32 and 64%), a coarse scale (0, 5, 10, 20 and 50%), TWINSPAN default settings (0, 2, 5, 10 and 20%), and presence/absence. The classificatons were quite similar at the first division but they differed markedly from each other at the final third division showing that the choice of cut levels has an important effect on TWIN-SPAN results. The sample plots in one TWINSPAN cluster defined with set of cut levels were allocated to several clusters defined with other cut level settings. The presence/absence setting resulted in a classification which was the most different from the classification made using the default settings. The TWINSPAN classifications performed using the default and octave scale settings corresponded the best with the field classification of the plots and were ecologically the most interpretable. Keywords: Drained peatlands, mire classification, mire site type, multivariate analysis, vegetation

Hotanen, The Finnish Forest Research Institute, Joensuu Research Station, P.O. Box 68, SF-80101 Joensuu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Juha-Pekka Hotanen. Korpirämeet ja karut korvet suomalaisissa suoluokitusjärjestelmissä.

English title: The place of spruce-pine mires and oligotrophic spruce mires in Finnish peatland site type classifications.

Avainsanat: Drainage; succession; mire classification; site type; trophy

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

In Finland three different mire classification systems can be distinguished: 1) those for ecological purposes based on detailed botanical surveys, 2) those for scientific forestry research purposes, and 3) more extensive systems for practical forestry purposes. All systems are based upon Cajan-der's site-type principle whereby habitats which are ecologically similar are considered to support a similar vegetation. The classification (site type names, analogy/correspondence, nutrient status level) of spruce-pine mires and oligotrophic spruce mires according to the above-mentioned systems is compared. Some criticism concerning especially the confusing naming of the same type is presented. The varying post-drainage suc-cession in these site type groups is also discussed. Finally an attempt to distinguish the more oligotrophic spruce-pine mires from the less oligotrophic ones is made. Keywords: Drainage, mire classification, site type, succession, trophy

Hotanen, The Finnish Forest Research Institute, Joensuu Research Station, P.O. Box 68, SF-80101 Joensuu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Juha-Pekka Hotanen. Tuhka- ja NPK-lannoituksen lyhyen aikavalin vaikutuksista änkyrimatoihin kahdella vanhalla ojitusalueella Itä-Suomessa.

English title: Short-term effects of ash and NPK fertilization on Enchytraeidae populations in two old, drained peatland areas in eastern Finland.

Avainsanat: Enchytraeidae; NPK fertilization; ash fertilization; drained peatlands

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

The short-terms effects of wood ash and NPK fertilizer on the population of Enchytraeidae worms in a drained spruce swamp and pine bog were studied. Both NPK fertilizer (300 kg/ha) and ash (3000 kg/ha) treatments reduced worm numbers at both sites, but the effects were slight compared to seasonal fluctuations. Temporal fluctuations in worm numbers were relatively smaller at the pine bog than at the spruce swamp. NPK fertilizer temporarily changed the relative vertical distribution while tha ash treatment did not. The effects upon worm biomass and respiration rate were similar as those for worm numbers . Key words: Enchytraeidae, NPK fertilization, ash fertilization, drained peatlands

Hotanen, The Finnish Forest Research Institute, Joensuu Research Station, Yliopistonkatu 7, SF-80100 Joensuu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Paavo Ojanen, Kaisu Aapala, Juha-Pekka Hotanen, Aira Kokko, Pirkko Kortelainen, Hannu Marttila, Mika Nieminen, Tiina M. Nieminen, Pekka Punttila, Sakari Rehell, Tapani Sallantaus, Sakari Sarkkola, Juha Tiainen, Jukka Turunen, Samu Valpola, Harri Vasander, Tuija Vähäkuopus, Kari Minkkinen. Ojituksen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon ja vesistöihin – yhteenveto.

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

.

Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
Aapala, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: kaisu.aapala@syke.fi
Hotanen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Kokko, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: aira.kokko@syke.fi
Kortelainen, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pirkko.kortelainen@syke.fi
Marttila, Oulun yliopisto Sähköposti: hannu.marttila@oulu.fi
Nieminen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
Nieminen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: tiina.m.nieminen@luke.fi
Punttila, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
Rehell, Metsähallitus Luontopalvelut Sähköposti: sakari.rehell@metsa.fi
Sallantaus, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: tapani.sallantaus@syke.fi
Sarkkola, Luonnonvarakeskus Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
Tiainen, Luonnonvarakeskus / Helsingin yliopisto Sähköposti: ext.juha.tiainen@luke.fi
Turunen, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: jukka.turunen@gtk.fi
Valpola, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: samu.valpola@gtk.fi
Vasander, Helsingin yliopisto Sähköposti: harri.vasander@helsinki.fi
Vähäkuopus, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: tuija.vahakuopus@gtk.fi
Minkkinen, Helsingin yliopisto Sähköposti: kari.minkkinen@helsinki.fi

Paavo Ojanen, Kaisu Aapala, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Aira Kokko, Kari Minkkinen, Merja Myllys, Pekka Punttila, Juhani Päivänen, Sakari Rehell, Jukka Turunen, Samu Valpola, Tuija Vähäkuopus. Soiden käyttö Suomessa.

Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
Aapala, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: kaisu.aapala@syke.fi
Hotanen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Hökkä, Luonnonvarakeskus Sähköposti: hannu.hokka@luke.fi
Kokko, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: aira.kokko@syke.fi
Minkkinen, Helsingin yliopisto Sähköposti: kari.minkkinen@helsinki.fi
Myllys, Luonnonvarakeskus Sähköposti: merja.myllys@luke.fi
Punttila, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
Päivänen, Helsingin yliopisto Sähköposti: juhani.paivanen@helsinki.fi
Rehell, Metsähallitus Luontopalvelut Sähköposti: sakari.rehell@metsa.fi
Turunen, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: jukka.turunen@gtk.fi
Valpola, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: samu.valpola@gtk.fi
Vähäkuopus, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: tuija.vahakuopus@gtk.fi

Jarmo Laitinen, Paavo Ojanen, Kaisu Aapala, Juha-Pekka Hotanen, Aira Kokko, Pekka Punttila, Sakari Rehell, Juha Tiainen, Harri Vasander. Soiden kasvillisuus.

Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suoluonto on hyvin vaihtelevaa, koska suolla vaihtelevat märkyys ja ravinteisuus ja niiden seurauksena myös puustoisuus. Suoluonnon tärkein säätelijä on märkyys – lähellä maanpintaa oleva vedenpinta. Vaikka kaikki suot ovat märkiä, suon märkyys myös vaihtelee paljon. Kuivimmillaan suo muistuttaa kivennäismaan metsää, ja usein suo vaihettuukin saumattomasti ympäröiväksi metsäksi. Märimmillään suo muistuttaa jo matalaa vesistöä ja vaihettuu rantakosteikoihin ja vesistöihin. Suo voi olla ravinteisuudeltaan rehevä tai karu. Rehevässä ääripäässä suolle valuu ravinteikasta vettä ympäristöstä tai kasvillisuus saa ohuen turvekerroksen läpi ravinteita ravinteikkaasta kivennäismaasta. Karussa ääripäässä turvetta on kertynyt niin paksu kerros, että kasvien juuret eivät yllä ottamaan ravinteita alla olevasta kivennäismaasta. Myöskään ympäristöstä ei valu ravinteikasta vettä suon reunaa korkeammaksi kohonneelle suon keskiosalle, ja kasvillisuus on sadeveden mukana tulevien ravinteiden varassa. Lisäksi turpeen kertyminen ja suon läpi virtaavan veden väheneminen happamoittavat turvetta, mikä vaikeuttaa kasvien ravinteiden ottoa. Ravinteisuuden ja märkyyden lisäksi aluskasvillisuuden kasvuoloihin vaikuttaa valon määrä, jota säätelee puuston varjostus. Runsaspuustoisimmat suot ovat varjoisia ja reheviä kuusi- ja lehtipuuvaltaisia korpia tai karumpia mäntyvaltaisia rämeitä. Mitä märempi ja karumpi suo on, sitä vähäisempää puusto on. Märimmät suot ovat ravinteisuudesta riippumatta puuttomia lettoja ja nevoja. Karuimmilla puustoisilla soilla kasvaa niin kitukasvuinen ja harva männikkö, ettei se käytännössä varjosta aluskasvillisuutta. Ojitus vähentää suoluonnon vaihtelua. Kun suo ojitetaan metsätaloutta varten, märkyyden vaihtelu vähenee ja jäljelle jää ravinteisuuden vaihtelu. Tällöin suo alkaa kehittyä aluskasvillisuudeltaan kivennäismaan metsää muistuttavaksi turvekankaaksi. Myös metsänhoito ja hakkuut muuttavat kasvillisuutta. Jos suo raivataan maataloutta varten, kuivatuksen lisäksi suo muokataan viljelyyn sopivaksi kalkituksin ja lannoituksin ja suokasvillisuus raivataan viljelykasvien tieltä. Turpeennostoa varten suo raivataan kasvittomaksi turvekentäksi.

Laitinen, Oulun yliopisto Sähköposti: jarmo.laitinen@oulu.fi
Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
Aapala, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: kaisu.aapala@syke.fi
Hotanen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
Kokko, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: aira.kokko@syke.fi
Punttila, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
Rehell, Metsähallitus Luontopalvelut Sähköposti: sakari.rehell@metsa.fi
Tiainen, Luonnonvarakeskus / Helsingin yliopisto Sähköposti: ext.juha.tiainen@luke.fi
Vasander, Helsingin yliopisto Sähköposti: harri.vasander@helsinki.fi

Artikkelit kirjoittajalta Juha-Pekka Hotanen