Artikkelit kirjoittajalta Seppo Eurola

The present paper introduces and describes a poorly known wetland type – aro wetland – in well permeable mineral soil substratum in Northern Ostrobothnia and Kainuu (between 64° – 66° N lat.). Field observations (linked with the interpretation of aerial photographs) were made in 32 localities, whose conservation status is presented. We define boreal aro wetlands ecologically as a seasonal wetland type of their own which occur on well-drained mineral soil, which are mainly characterised by treeless, mire expanse fen vegetation and in which the peat accumulation is (almost) totally hampered by the vigorous decomposition of the organic matter resulting from an extremely unstable water regime (flood and seasonal drought) and small plant production. Aro wetlands in the western part of the study area occur on sandy substratum (the largest in parts of mire complexes split by ancient raised beach ridges), whereas in the eastern part the aro wetlands known so far are small pond-like depressions in till substratum. Carex lasiocarpa (mostly) dominates the vegetation on sandy substratum. Juncus filiformis and Carex nigra are typical, and Rhynchospora fusca and Molinia caerulea a bit rarer. Sphagnum cover is usually minimal. Considering aro wetlands an extreme case of suo (mire) makes the stability of water regime (stable – unstable) a direction of variation in the traditional Finnish mire site type system, which is based on several ecological gradients.

• Laitinen, University of Oulu, Department of Biology, Botany, P.O.Box 3000, FI-90014, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Rehell, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Huttunen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

The results of inventories of drained peatlands have occasioned criticism of profitless drainage. For the better understanding of the mire ecosystem a functional and structural division of mires is presented. This is based on the nutrient cycle, the mire margin — mire expanse-effect, the carbon balance and the community structure of mire sites. The suitability for drainage is discussed on the basis of the ecology. A suggestion is made for further treatment of drained mire complexes. Keywords: Mire classification, mire site types

• Eurola, Department of Botany, Oulu University, SF-90570 Oulu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Huttunen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

The first regional division of Finnish peatlands was purposed by A.K. Cajander in the beginning of the century. It was based on vegetation, mire morphology, and landscape topography. The division was, however, difficult to compare with forest vegetation regions. As a result Prof. Aarno Kalela, in the 1950s, organized a study concerning the regionality of peat-land vegetation; the field work for which was performed by the authors as students. In this new division mire complex types and their regions were determined on the basis of vegetation but named according to mire morphology. The ecological approach to Finnish mire types also made it easier to compare them with peatland vegetation world-wide. Keywords: Historical review, mire complex types, Finland

• Eurola, Department of Botany, University of Oulu, Linnanmaa, SF-90570 Oulu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Ruuhijärvi, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

The results of a survey of 254 random sample plots, each 1 km2 in area and covering 1 543 km of mire transect line are reported. 74% of the peat-land encountered were drained with open ditch networks for forestry purposes. Of those 19% were classified as recently drained, 66% as transitional, 10% as transformed peat-moor peatlands, and 5% as being under the influence of nearby drainage. Drainage activity had been most often carried out on spruce mires, pine bogs, combination types, and rich fens and to a lesser extent on poor fens/bog hollows. The nutrient status and peat thickness had been taken into account only to a limited extent although ombrotrophic peatlands had been drained to a lesser extent than rich peatlands. There was an increasing tendency to extend drainage activities to thick, ombrotrophic mire types. 17% of peatland under the influence of drainage (750 000 ha) are unsuitable for forestry purposes. Considered within each unsuitable mire type more than 50% of their area is drained. Keywords: Drainage, Finland, mire types, peatland

• Eurola, Department of Botany, University of Oulu, Linnanmaa, SF-90570 Oulu, Finland Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Aapala, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Kokko, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

The vegetation (mapped with the point method), mire profiles and peat depth are very shortly described (Fig. 2 and 3, tables in the text). Typical of the sloping mires above 300 m a.s.l. are Sphagnum fuscum and Carex globularis spruce-pine mires along the marginal parts of the mire complexes. The middle parts of the mires are often dominated by oligo- and mesotrophic flark fens and Molinia caerulea – Scripus cespitosus – Spagnum compactum - Ptilidium ciliare vegetation; the last mentioned is very similar to the northern boreal short-sedge fen vegetation at the west coast of Northern Norway. Mesotrophic springs and springy patches or stripes are common. All this reflects poor bedrock and hygrid oceanic climate (the temperature climate is continental). This has caused a heavy paludification of the heath (forest) vegetation. Carex-Sphagnum and Sphagnum peats with wood remains dominate usually. Overgrown places can be traced occasionally in the top parts of the mires.

• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Huttunen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Huttunen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Paasovaara, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

In traditional Finnish mire terminology four main group types are distinguished: spruce mires (Bruchmoore), pine bogs (Rei-sermoore), wet ombrotrophic bogs and oligo-mesotrophic fens (Weissmoore), and eutrophic fens (Braunmoore). In addition to these, this paper proposes two more group types namely swamps and carrs (Sumpfe), and spring mires (Quellmoore). The essential ecological core of these six group types is determined in terms of phenomena typical of spruce mires, pine bogs, wet oligotrophic bogs and oligo-mesotrophic fens, eutrophic fens, swamps and spring mires. In practice these are different combinations of individual eco­logical phenomena: ombrotrophy — mi-nerotrophy, oligotrophy — eutrophy, mire margin — mire centre effects, and the relationship to the mire water level (hum­mock — hollow levels). By means of these six ecological combination phenomena the ecological niches and regional dimensions of the mire vegetation can be more easily demonstrated and the site-type character of the Finnish phytosociological school is also more easily understood.

• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Kaakinen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Neljänteen kansainväliseen suokongres-siin lähetettyjen julkaisujen toinen nide käsittelee soihin ja soiden käyttöön liittyviä uusia oivalluksia (yhteensä 32 tutkimusta). Ne on jaettu kolmeen ryhmään: 1) uusia tutkimustuloksia (luonnontilaisista) soista (13 julk.), 2) turpeen fysikaalisista ominaisuuksista (6 julk.) ja 3) turpeen kemiallisista ominaisuuksista (13 julk.). Koko nidettä on mahdoton käsitellä lyhyessä yleiskatsauksessa. Kenttätutkijana poiminkin luonnontilaisiin soihin liittyviä artikkeleita. Kuitenkin viittaan suomalaisten kirjoituksiin muuallakin niteessä. Voimme aloittaa vaikka prof. H. Sjörsin ajatuksilla «Successional trends in boreal peat-lands», Tässä hän kertauksenomaisesti tarkastelee havumetsävyöhykkeen suorunsauteen vaikuttavia tekijöitä todeten pitkän talven estämän ja muutenkin heikon haihdunnan sekä maaston tasaisuuden merkityksen unohtamatta aikatekijää: jääkauden jälkeen on ollut riittämiin turpeen kasvulle sopivaa ilmastoa. Samalla esitetään ilmeisesti laajempaankin käyttöön boreaalisten soiden kolme syntytapaa: kivennäismaan soistuminen (paludification), primäärinen soistuminen (primary peat formation) ja vesistöjen umpeenkasvu (filling-in)t kaikki suomalaisessa suokirjallisuudessa vanhoja asioita. Ihmiselläkin on merkityksensä soiden esiintymisessä, sillä Sjörsin mukaan ne ovat vähäalaisia kauan viljellyillä tasaisilla mailla. Toisaalta P. Moore ja A. Wilmott (Englanti) osoittavat paleobotaanisin tutkimuksin muinaisajan ihmisen suorittaman metsänhakkuun edistäneen soistumista ja maan eroosiota (Prehistoric forest clearance and the development of peatlands in the uplands and lowlands of Britain). Ihmisen vaikutus on vain yksi monista turpeen kasvuun ja soiden syntyyn vaikuttavista tekijöistä, joiden epätäydellinen tunteminen biomassan kasvua ajatellen vaikeuttaa luotettavien kasvumallien laatimista (meillä Suomessakin pitäisi luoda edellytykset suokasvien biomassan ja kasvun tutkimiselle). S. Zurek (Puola) tekee kuitenkin yrityksen selvittää koko Euraasian suoker-rostumien kasvunopeutta jääkauden jälkeen (The problem of growth of the Eurasia peatlands in the holocene). 31 suon keski-kasvu on 0.41 mm/v. (ääriarvot 0.11 ja 1.66 mm/v.). Parhaaseen keskimääräiseen tuotokseen pääsevät rahkasammal- ja rah-kasammal-saraturve (1.03 ja 0.58 mm/v.), huonoimpaan rahkasammal-tupasvillaturve (0.28 mm/v.). Eri ilmastokausiin ei saada pitävää otetta, vaikka boreaali- ja subat-lantinen kausi näyttävätkin diagrammin perusteella parhailta. Osoituksena, kuinka haparoivaa turpeen kasvun syy-yhteyksien tutkiminen vielä on, mainittakoon Huippuvuorten suuri lukema (1.40 mm/v.), mikä ilmeisesti vain ilmentää arktisissa ikirouta-olosuhteissa turpeen heikkoa painumista. Puolalaisille ominaisesta ja sinänsä kiitettävästä piirteestä selvittää muinainen turpeen-muodostajakasvillisuus jopa lajin tarkkuudella on J. Oswitin tutkimus «Subfossible and contemporary plant communities of the Caricetum elatae association (from investigations on the genesis of peats in Poland)» loistava esimerkki: 46 lajia on saatu turpeesta esiin, minkä perusteella vallinnut kasvillisuus voidaan kiistatta todeta sara-luhdaksi. Tässä yhteydessä mainittakoon vielä S. Markowskin (Puola) tutkimus «Gyttja deposits at Pomeria region» Pom-merin liejukerrostumista. Samalla esitellään liejujen ryhmittelyssä käytetyt kriteerit, joiden avulla muodostuu kolme suurryhmää: orgaaniset, kalkki- ja silikaattiliejut. Sili-kaattiliejujen ryhmään viedään mm. saves-ja piimaapitoiset. Viimemainittujen syntyä, esiintymistä, ominaisuuksia ja käyttöä Suomessa esittelee K. Niemisen «Diatomae deposits in Finnish bogs». 21 piimaasuos-tamme hyödynnetään seitsemää, tuotto 100000—300000 tn/ha.

• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Ylinen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo