Artikkelit kirjoittajalta Niko Silvan
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää heikkotuottoisten kitumaan metsäojitettujen soiden biomassapotentiaalia, koska mm. energiaturpeen käytön ennakoimattoman nopea ja raju väheneminen aiheuttaa ainakin lyhyellä aikavälillä merkittäviä paineita puuperäisten polttoaineiden käytön lisäämiselle. Heikkotuottoiset metsäojitetut suot voisivat olla yksi mahdollinen puubiomassareservi. Ojituksen jälkeen näille alun perin avoimille tai vähäpuustoisille soille on syntynyt puustoa, josta usein kuitenkin vain osa on hyödyntämiskelpoista jatkokäyttöön puuraaka-aineena. Energiakäyttöön puu sopisi dimensioidensa puolesta kuitenkin hyvin ja korjuusaantoa lisäisi puun korjaaminen kokopuuna siten, että myös kanto- ja juuristobiomassaa korjattaisiin samalla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin heikkotuottoisella turvemaakasvupaikalla kasvavan männikön biomassamääriä Lylynnevan suolla Karviassa. Puut korjattiin kokopuukorjuuna eli kokonaisina runkoina kantoineen ja juurineen. Biomassat määritettiin ositteittain koepuista ja niille laadittiin tilastolliset biomassan ennustemallit. Tarkasteltaviin biomassaositteisiin sisältyvät runkopuubiomassan ohella oksa-, kanto- ja juuribiomassat sekä juurakoiden mukana noussutta suon pintakerroksen kasvibiomassaa, kariketta ja pintaturvetta. Näistä määritettiin biomassaositteiset lämpöarvot. Tulokset suhteutettiin Valtakunnan metsien 11:n inventoinnin (VMI 11) puustotietoaineistoon. Tulostemme mukaan heikkotuottoisilta metsäojitetuilta soilta voitaisiin korjata runsaat 30 miljoonaa tonnia kokopuubiomassaa, jonka lisäksi kariketta ja ns. juurakkoturvetta saataisiin noin 9 miljoonaa tonnia. Lämpöarvoltaan kokopuubiomassa-juurakkoturveseos on hyvin lähellä mäntyrunkopuusta tehtyä haketta. Vaikka käytetty korjuutapa on suhteellisen voimaperäinen puuston ja maanpinnan käsittely, sillä voidaan olettaa olevan pidemmällä aikavälillä merkittäviä luonnonhoidollisia ja maankäytön kokonaiskestävyyttä parantavia vaikutuksia, mikäli alueen seuraava käyttömuoto perustuu vedenpinnan nostamiseen. Heikkotuottoisille ojitusalueille syntyneen biomassareservin eduksi voidaan katsoa myös se, että sen hyödyntäminen ei kilpaile ainespuun tuotannon kanssa.
Keidassuot ovat Etelä-Suomen yleisin suoyhdistymätyyppi. Ne saavat vetensä ja ravinteensa sateen mukana. Keidassoiden pintaa luonnehtivat kuivat harjanteet, kermit, ja märät painanteet, kuljut. Ilmaston lämpeneminen vähentää talven lumisuutta ja lisää haihduntaa, minkä on arvioitu laskevan keidassoiden vedenpintaa. Tämä voi aiheuttaa muutoksia keidassoiden ekosysteemissä ja kiihdyttää ilmaston lämpenemistä paikallisesti. Keidassoilla tapahtuvia pitkäaikaismuutoksia on tutkittu kuitenkin verraten vähän.
Tässä työssä tarkastellaan vesipintaisten kuljujen eli allikoiden määrässä 70 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia ilma- ja satelliittikuvien avulla. Tutkimuskohteina ovat kaksi Länsi-Suomessa sijaitsevaa keidassuota: Häädetkeidas ja Kauhaneva. Pitkän ajan muutosta seurataan ilmakuvien objektiperusteisen segmentoinnin ja ohjatun suurimman todennäköisyyden luokittelun avulla. Yksittäisen kasvukauden aikaista muutosta tarkastellaan satelliittikuvien ja ohjatun suurimman todennäköisyyden luokittelun avulla. Tuloksia verrataan tarkasteluajanjaksolta kerättyihin säätietoihin.
Tulosten perusteella allikoiden lukumäärä ja pinta-ala ovat vaihdelleen tarkastelujakson aikana. 1940-luvulta 1970-luvulle asti pinta-aloissa ja lukumäärissä on ollut kasvua, minkä jälkeen ne ovat vähentyneet. 1940-luvun tilanteeseen nähden allikoiden lukumäärä on Häädetkeitaalla vähentynyt 13,8 % ja pinta-ala on vähentynyt 14,8 %. Kauhanevalla lukumäärä on vähentynyt 5,3 % ja pinta-ala on vähentynyt 6,3 %. Alueen keskilämpötila on samaan aikaan noussut yli 1 °C. Satelliittikuva-analyysin perusteella vaihtelu voi yksittäisen kasvukauden aikana olla kuitenkin voimakasta, mikä aiheuttaa epävarmuutta pitkän ajan muutoksen tulkintaan.
Tulokset osoittavat, että keidassoilla tapahtuu kaukokartoitusmenetelmin havaittavia pintarakenteen muutoksia, joilla on todennäköisesti kytkös ilmasto-olosuhteiden muutokseen.
Kanelihome (Peziza ostracoderma Korf) ja Penicillium spp. ei koskaan kasva elävän Sphagnum sammalalustan pinnalla. Sphagnum sammalalustan sieniä estävä vaikutus toimii myös tärkeimpiä maaperän ja siemenistä leviäviä kasvien sienitauteja vastaan. Hyviä esimerkkejä estovaikutuksesta ovat siemenlevintäinen Alternaria-taimipoltteen torjunta kaalin taimista ja maaperässä leviävät Pythium-juuristotaudit kurkulla. Taudintorjuntavaikutus vaihtelee huomattavasti soiden välillä. Tehokkain sammalerä sai lähes täydellisen suojan Pythium-taimipoltetta vastaan. Parhaat antifungaaliset ominaisuudet löytyivät lähes puhtaista Sphagnum sammalseoksista, jotka olivat muodostuneet viimeisten 11, 40 ja 64 vuoden aikana edellisen sammalkorjuun jälkeen, ja hallitsevat lajit olivat muita kuin kohosuon yleisin laji Sphagnum fuscum (Schimp). H. Klinggr. Kun sammalta kuivattiin 60o tai 70 °C:n lämpötilassa, antifungaalinen vaikutus parani merkittävästi. Taimet pysyivät terveinä vähintään kaksi viikkoa, kun taas suuri osa taimista sairastui käsittelemättömissä sammaleissa. Kun Sphagnum sammalta pidettiin kuivana, antifungaalinen ominaisuus pysyi muuttumattomana useita vuosia. Pisin mitattu säilyvyysaika oli kuusi vuotta. Sammaleiden mikrobipitoisuudet osoittivat, että sammal, joka oli korjattu 10–30 cm:n syvyydestä tai pidetty kuivana 4 vuotta, oli käytännössä vapaa elävistä sienistä ja bakteereista. Soiden ylemmästä 0–10 cm:n kerroksesta korjattu sammal sisälsi mitattavissa pitoisuuksia Penicillium spp. sieniä ja bakteereita, mutta pitoisuudet olivat vain murto-osa vaalean Sphagnum-turpeen pitoisuuksista. Kun kaurajauhoa lisättiin voimakkaasti tauteja hillitsevään sammaleeseen, sammalen tauteja ehkäisevä vaikutus hävisi kokonaan. Sammalnäytteissä, jotka olivat luonnostaan täysin estäneet Pythium-taudin aktiivisuuden kahden viikon ajan, P. ultimum Trow -sieni oli täysin elossa, kun sammalnäyte siirrettiin runsaasti ravinteita sisältävään perunadekstroosiagariin (PDA). Mikrobimääritysten ja lämpökäsittelykokeiden perusteella Sphagnum sammalen antimikrobinen ominaisuus perustuu lähes yksinomaan elävän sammalen itsensä tuottamiin kemikaaleihin ja vaikutustapa sienitauteja vastaan on fungistaattinen (antifungaalien). Vain yksi sammalnäyte tuotti antibiootin kaltaisen estoalueen patogeenille PDA-maljalla. Tätä sammalta oli säilytetty kuivassa 6 vuotta, jolloin siinä ei ollut häiritseviä mikrobeja.
-
Tahvonen,
Natural Resources Institute Finland (Luke)
Sähköposti:
risto.tahvonen@kolumbus.fi
- Silvan, Natural Resources Institute Finland (Luke) Sähköposti: niko.silvan@luke.fi
