Ensimmäinen Euroopan luontotyyppien (habitaattien) uhanalaisuusarviointi julkaistiin vuonna 2016. Terrestristen habitaattien arviointiin osallistui yli 150 asiantuntijaa 33 maasta. Tässä artikkelissa teen katsauksen käytettyyn arviointimenetelmään ja tuloksiin erityisesti Suomessakin esiintyvästä kymmenestä suohabitaattityypistä. Uhanalaisuusarvioinnissa käytetty habitaattiluokitus oli eri luokittelukäytäntöjen kompromissi ja yksittäiset luokat olivat varsin laajoja. Luokittelun nimistö yhdistelee eri tutkimusperinteistä tulevia termejä ja siksi luokittelun oikea tulkinta vaatii huolellista perehtymistä eri luokkien kuvauksiin. Luokat kuvaavat lähinnä kasvillisuustyyppejä eivätkä suoyhdistymätyyppejä. Arviointi noudatteli pääpiirteissään IUCN:n ekosysteemien arviointimenetelmää. Suot olivat Euroopan uhanalaisin habitaattiryhmä. Arvioiduista habitaateista 85 % sijoittui uhanalaisiin kategorioihin (vaarantunut, erittäin uhanalainen, kriittisesti uhanalainen). Yleisin käytetty arviointikriteeri oli habitaatin määrällinen väheneminen viimeisten 50 vuoden aikana (kriteeri A1). Palsasuohabitaattien ikiroudan arvioitiin sulavan yli 50 %:n todennäköisyydellä tulevan 50 vuoden aikana, mihin perustuen habitaatti arvioitiin kriittisesti uhanalaiseksi (CR) kvantitatiivisen arviointikriteerin (kriteeri E) perusteella. Suohabitaattien kokonaispinta-ala EU:ssa oli aineiston mukaisesti 8,91 milj. ha ja ns. lähimenneisyydessä olleiden suohabitaattien kokonaispinta-ala 12,85 milj. ha. Suomen suohabitaattien nykyinen kokonaispinta-ala oli 1,77 milj. ha (lähimenneisyydessä 2,75 milj. ha). Näistä kokonaispinta-aloista puuttuvat puustoiset suot, jotka arvioitiin metsätyyppeihin kuuluvina. Euroopan soiden uhanalaisuusarviointi antaa arvokasta tietoa Euroopan suohabitaattien esiintymisestä, viimeaikaisista muutoksista, uhkatekijöistä ja nykytilasta. Tämän laaja-alaisen yleiskatsauksen lisäksi tarvitaan alueellisia uhanalaisuusarviointeja. Soiden tila vaihtelee suuresti Euroopan eri alueiden välillä, eikä Euroopan arvioinnissa käytetty kompromissinomainen luokitus ole tarpeeksi yksityiskohtainen alueellisia tarkasteluja varten.
Ensimmäiset varmistetut havainnot männynjuurikäävän (Heterobasidion annosum) aiheuttamasta tyvitervastaudista tehtiin ojitettujen turvekankaiden männiköissä vuosina 2016‒2017. Juurikääpätartunnan saaneita mäntyjä havaittiin kuudella eri turvemaakohteella Länsi- ja Keski-Suomessa. Tuhokohteet ovat alun perin olleet märkiä, vähäpuustoisia tai puuttomia soita, jotka on ojitettu vuosina 1930‒1972. Selvitystä tehtäessä turvekerroksen paksuus vaihteli 0,3:sta kahteen ja puoleen metriin ja suotyyppi niukkatyppisestä varputurvekankaasta runsastyppiseen mustikkaturvekankaaseen. Osa tartunnan saaneista männyistä kärsi kaliumin puutteesta. Kaikki kohteet olivat runsaspuustoisia (arvioituna puustoa oli yli 100 m3/ha). Juurikääpätartuntojen alkuperä jäi epäselväksi. On kuitenkin epätodennäköistä, että tautia olisi esiintynyt märillä soilla ennen ojitusta. Puusto on todennäköisesti altistunut juurikäävän itiötartunnalle kesällä tehtyjen hakkuiden tai taimikon hoitotöiden seurauksena. Tartuntaa on voinut tapahtua myös ojien kaivussa katkenneiden ja vaurioituneiden juurten kautta. Tyvitervastaudin esiintymisrunsaudesta samoin kuin männynjuurikäävän itiö- ja rihmastolevinnästä turvemailla tarvitaan lisätutkimusta. Tämän selvityksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että turvemaiden männiköt altistuvat kesähakkuissa juurikääpätartunnalle ja kantokäsittelyn laajentaminen myös näille kohteille olisi tarpeellista, vaikkei nykyinen laki metsätuhojen torjunnasta sitä edellytäkään.