Suo - Mires and peat vol. 28 no. 1 | 1977

Sphagnum f uscum hummocks have been studied in a southern Finnish ombrotrophic bog in Kuhmoinen (62°N). The annual increments of Sphagnum have been distinguished by means of cyclic pigmentation (cf. Bellamy & Rieley 1967), branching pattern (cf. Maimer 1962) and changes in growth-direction due to pressure of snow-cover. These «innate markers» (cf. Clymo 1970) can be found in scattered individuals of S. fuscum particularly in the less compact parts of hummocks. In addition, Polytrichum affine (= strictum) growing mixed with Sphagnum was utilised as a re-ference mark for the increments (cf. Long-ton 1972). With the combination of these methods it was possible to date a Sphagnum fuscum hummoc down to ca. 50 years old layers (Fig. 3). In the same site, volume samples were taken and analyzed in a vertical profile (Fig 4). It appears that the growth rate of surface peat decreases with depth (maximum gradient in the top 10 cm layer) indicating a progress of humification process and autocompaction (Aaby & Tauber 1975). It is concluded that the pine method used earlier (Borggreve 1889, Saarinen 1933) gives not comparable values of growth-rate of surface peat particularly if pines of different age are used. It is also suggested that the long-term growth curves of peat accumulation (cf. Tolonen 1973, Zurek 1976) should not be extended to the surface but instead to the level where compaction process has terminated, i.e. often at 30—50 cm below surface. The «moss dating method» was also applied to Sphagnum fuscum hummocks in several other bogs in southern Finland. The preliminary results indicate a considerable variability in the vertical distribution of growth rates, even within one hummock, but the overall picture is similar as in Fig. 4. From the profile dated with moss method the peat samples were also analysed for cesium-137 and potassium. As illustrated by Fig. 5, 137Cs has become enriched to the Sphagnum layer (as also potassium) supposedly by an active uptake mechanism. Thus the peak of 137Cs fallout in 1963 (see Fig. 5) cannot be used as a dating method in peat profiles in contrast to lake sediments (cf. Pennington et al. 1973).

• Pakarinen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Tolonen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Neljänteen kansainväliseen suokongres-siin lähetettyjen julkaisujen toinen nide käsittelee soihin ja soiden käyttöön liittyviä uusia oivalluksia (yhteensä 32 tutkimusta). Ne on jaettu kolmeen ryhmään: 1) uusia tutkimustuloksia (luonnontilaisista) soista (13 julk.), 2) turpeen fysikaalisista ominaisuuksista (6 julk.) ja 3) turpeen kemiallisista ominaisuuksista (13 julk.). Koko nidettä on mahdoton käsitellä lyhyessä yleiskatsauksessa. Kenttätutkijana poiminkin luonnontilaisiin soihin liittyviä artikkeleita. Kuitenkin viittaan suomalaisten kirjoituksiin muuallakin niteessä. Voimme aloittaa vaikka prof. H. Sjörsin ajatuksilla «Successional trends in boreal peat-lands», Tässä hän kertauksenomaisesti tarkastelee havumetsävyöhykkeen suorunsauteen vaikuttavia tekijöitä todeten pitkän talven estämän ja muutenkin heikon haihdunnan sekä maaston tasaisuuden merkityksen unohtamatta aikatekijää: jääkauden jälkeen on ollut riittämiin turpeen kasvulle sopivaa ilmastoa. Samalla esitetään ilmeisesti laajempaankin käyttöön boreaalisten soiden kolme syntytapaa: kivennäismaan soistuminen (paludification), primäärinen soistuminen (primary peat formation) ja vesistöjen umpeenkasvu (filling-in)t kaikki suomalaisessa suokirjallisuudessa vanhoja asioita. Ihmiselläkin on merkityksensä soiden esiintymisessä, sillä Sjörsin mukaan ne ovat vähäalaisia kauan viljellyillä tasaisilla mailla. Toisaalta P. Moore ja A. Wilmott (Englanti) osoittavat paleobotaanisin tutkimuksin muinaisajan ihmisen suorittaman metsänhakkuun edistäneen soistumista ja maan eroosiota (Prehistoric forest clearance and the development of peatlands in the uplands and lowlands of Britain). Ihmisen vaikutus on vain yksi monista turpeen kasvuun ja soiden syntyyn vaikuttavista tekijöistä, joiden epätäydellinen tunteminen biomassan kasvua ajatellen vaikeuttaa luotettavien kasvumallien laatimista (meillä Suomessakin pitäisi luoda edellytykset suokasvien biomassan ja kasvun tutkimiselle). S. Zurek (Puola) tekee kuitenkin yrityksen selvittää koko Euraasian suoker-rostumien kasvunopeutta jääkauden jälkeen (The problem of growth of the Eurasia peatlands in the holocene). 31 suon keski-kasvu on 0.41 mm/v. (ääriarvot 0.11 ja 1.66 mm/v.). Parhaaseen keskimääräiseen tuotokseen pääsevät rahkasammal- ja rah-kasammal-saraturve (1.03 ja 0.58 mm/v.), huonoimpaan rahkasammal-tupasvillaturve (0.28 mm/v.). Eri ilmastokausiin ei saada pitävää otetta, vaikka boreaali- ja subat-lantinen kausi näyttävätkin diagrammin perusteella parhailta. Osoituksena, kuinka haparoivaa turpeen kasvun syy-yhteyksien tutkiminen vielä on, mainittakoon Huippuvuorten suuri lukema (1.40 mm/v.), mikä ilmeisesti vain ilmentää arktisissa ikirouta-olosuhteissa turpeen heikkoa painumista. Puolalaisille ominaisesta ja sinänsä kiitettävästä piirteestä selvittää muinainen turpeen-muodostajakasvillisuus jopa lajin tarkkuudella on J. Oswitin tutkimus «Subfossible and contemporary plant communities of the Caricetum elatae association (from investigations on the genesis of peats in Poland)» loistava esimerkki: 46 lajia on saatu turpeesta esiin, minkä perusteella vallinnut kasvillisuus voidaan kiistatta todeta sara-luhdaksi. Tässä yhteydessä mainittakoon vielä S. Markowskin (Puola) tutkimus «Gyttja deposits at Pomeria region» Pom-merin liejukerrostumista. Samalla esitellään liejujen ryhmittelyssä käytetyt kriteerit, joiden avulla muodostuu kolme suurryhmää: orgaaniset, kalkki- ja silikaattiliejut. Sili-kaattiliejujen ryhmään viedään mm. saves-ja piimaapitoiset. Viimemainittujen syntyä, esiintymistä, ominaisuuksia ja käyttöä Suomessa esittelee K. Niemisen «Diatomae deposits in Finnish bogs». 21 piimaasuos-tamme hyödynnetään seitsemää, tuotto 100000—300000 tn/ha.

• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

• Puustjärvi, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Turpeen käyttöön ympäristönsuojelussa liittyvä tehtäväalue on varsin monitahoinen riippuen siitä, mitä turpeen erikoisominaisuuksia pyritään hyväksikäyttämään. Tämä oli todettavissa myös tähän aiheeseen liittyvien kahdeksan tieteellis-teknillisen esitelmän aihepiireistä. Niissä esitettyjen ympäristönsuojelua palvelevien tutkimusten kohteena olevat ja hyväksikäyttämät turpeen ominaisuudet perustuvat ensisijaisesti sen sorptio- ja kationinvaihtokykyyn sekä toisaalta siinä olevien aineosien biologiseen aktiviteettiin. Turpeen sorptio-ominaisuuksien teknillisiä käyttösovellutuksia ja niihin liittyviä tutkimuksia käsiteltiin neljässä esitelmässä. University of Minnesota, Department of Soil Science:ssa (Brown, J.L. ja Farnham, R.S.) on kehitetty turvetta hyväksikäyttävä jätevesien puhdistusmenetelmä, jossa käytetään fosfori- ja typpiyhdisteiden poistossa hyväksi turvepatjassa aerobisissa olosuhteissa tapahtuvia mikrobiologisia prosesseja ja turvesuodatusalustalla kasvatettua kasvimateriaalia. Suodattimen perusosa rakentuu vähintään 30 cm paksuisesta tasarakenteisesta, vähän tai keskimaatuneesta turvepatjasta, joka aerobisten olosuhteiden aikaansaamiseksi lepää 50 . . . 60 cm paksuisella hiekkapatjalla. Menetelmässä on yhdistetty maaperäsuo-datuksen ja kasvien avulla tapahtuva ra- vinteiden poisto jätevesistä ja se tarjoaa ratkaisun erityisesti erillisten pientalouksien ja -yhteisöjen suurta puhdistus tehoa vaativien jätevesien puhdistukseen. Menetelmää on sovellettu käytäntöön mm. leirintäalueilla ja järvien rannoilla sijaitsevilla virkistysalueilla.

• Ekman, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

The annual deposition of peat (dry matter accumulation) was investigated in three South Finnish raised bogs on the basis of bulk density determinations combined with datings of peat layers by pollen analysis, radiocarbon age measurements and by moss increment dating method (see Pakarinen & Tolonen 1977). The range of accumulation rates varied in Kaurastensuo, Lammi (61° 02° N) from 25 to 43 g/m2, yr (Table 2); in the same site the current primary production was estimated to be about 420 g/m2 (Table 1). In an other bog (Munasuo, 60° 37'N) the average long-term dry matter accumulation ranged from 40 to 48 g/m2 (Table 3). Preliminary results in these bogs show that some 6—16 percent of annually produced organic matter was accumulated as peat (vegetation type: Dwarf shrub rich S. fuscum community). The bulk density in virgin Sphagnum peats, which are only slightly decomposed, was very low in the bogs investigated (20—50 g/dm3). This value can be often low (only a little greater than above mentioned) in special cases in highly humified peats, too. The high water content of peat and a low autocompaction degree can explain this feature. — After the drainage of the peat-lands a compression obviously very soon results a distinct increase in the bulk density. In natural conditions peat layers originated from hollows have much greater autocompaction (cf. Aaby & Tauber 1974) than the peats of hummock and intermediate surface (lawn). This difference comes still clearer when one compares the bulk density values of living Sphagnum layers with corresponding peat (Table 4). When estimating the peat resources in terms of dry matter, the great variation in «real bulk density» values in virgin peatlands, and factors determining it should be considered.

• Tolonen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo