Suo - Mires and peat vol. 33 no. 3 | 1982

It has been generally stated that the area of peat soils in Finnish cultivated land is (0.7 mill. hectares (Kivinen 1980). With a total cultivated land area in Finland of 2.56 mill. hectares at present, the peat area referred to is 27 per cent of this. The 0.7 mill. hectares also includes other organic soil types such as gyttja, lake mud and mould soil (Pessi 1966), which according definition have less than 40 per cent organic matter (23.3 % org. C). Though all the organic soil types should be considered, this 0.7 mill. hectares' area would be too large according to present data. Of the area covered by agrogeological maps made by Institute of Soil Science, peat fields commonly have on average 9.4 per cent of the cultivated land area (Table 1). That mapped area covers about 23 % of the Finnish field area. Most of peat land is situated in Lappland, North Ostrobothnia and Kainuu. If the area of peat in northern areas is estimated to be 25 % then the area of peat soil stands at 0.26 mill. hectares. If the proportion of peatlands in southern Finland is estimated to be as high as 15 %, the total peat area could be about 0.42 mill. hectares; this represents the highest possible estimate.

• Erviö, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

The above-ground biomass and production of two pine stands in the bog Laaviosuo Lammi, Southern Finland, were determined (c.f. Lindholm & Vasander 1979; Fig. 5). One stand was in the virgin ombrotrophic kermi pine bog (KeR, o.b. volume of the stand 1.7 m3/ha) and the other in the drained and fertilized part of the bog (KeRmu, o.b. volume 12.1 m3/ha). Biomass and production values considered to be absolute were obtained by the total tally of the stands. This was done by studying an average of three sample trees in every size class measured by the DBH (1.3 m) with the interval of 1 cm and summing these values. The following average tree methods were compared to these results: 1) tree of mean DBH, 2) tree of mean basal area, 3) tree of mean volume, 4) median tree, 5) median tree by basal area, 6) in KeRmu where three tree classes could be distinguished, sample trees were taken in every tree class (DBHs 2,7 and 13 cm), 7) in KeR where the tree histogram was continuous (see Lindholm & Vasander 1979; Fig. 5), several sets of two or three tree classes were tried: 7a) 2,6 cm, 7b) 2,7 cm, 7c) 3,6 cm, 7d) 3,8 cm, 7e) 2, 6, 10 cm (the numbers of the methods are the same as in Figs. 1, 2). Usually the average tree approach gave crude results compared to those of the total tally. In KeRmu the tree of the mean volume was the most accurate of the individual average tree methods (c.f. Ovington & Madgwick 1959, Baskerwille 1965). Here this method overestimated the total biomass by 5.9 % and the total production by 7.9 %. Regarding the different tree components the errors obtained were greater as were also the total values in KeR where method 2 gave a little more accurate results (Figs. 1, 2). If the stand was stratified into three tree layers in KeRmu, almost similar total biomass and production values were obtained as the total tally (Fig. 2, method 6). In KeR total values with the accuracy of appr. ± 10 % were obtained with two tree classes. The other tree class had to be selected amongst those small trees which formed the majority of the tree histogram (DBHs 2 or 3 cm) and the other amongst the trees in the middle of the histogram (DBHs 6, 7 or 8 cm). The values of the individual tree components were in this case, however, more inaccurate than the total values (Fig. 1).

• Vasander, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

The vegetation (mapped with the point method), mire profiles and peat depth are very shortly described (Fig. 2 and 3, tables in the text). Typical of the sloping mires above 300 m a.s.l. are Sphagnum fuscum and Carex globularis spruce-pine mires along the marginal parts of the mire complexes. The middle parts of the mires are often dominated by oligo- and mesotrophic flark fens and Molinia caerulea – Scripus cespitosus – Spagnum compactum - Ptilidium ciliare vegetation; the last mentioned is very similar to the northern boreal short-sedge fen vegetation at the west coast of Northern Norway. Mesotrophic springs and springy patches or stripes are common. All this reflects poor bedrock and hygrid oceanic climate (the temperature climate is continental). This has caused a heavy paludification of the heath (forest) vegetation. Carex-Sphagnum and Sphagnum peats with wood remains dominate usually. Overgrown places can be traced occasionally in the top parts of the mires.

• Eurola, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Huttunen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Huttunen, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Paasovaara, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

• Osara, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo

Turvesaanto voidaan laskea varsin luotettavasti turpeen maastokosteuden avulla (esim. Korpijaakko ym., 1981; Tolonen ja Ijäs, 1982; Laine ja Päivänen, 1982). Tässä kirjoituksessa esitetään sähköinen menetelmä turpeen maastokosteuden nopeaan mittaamiseen. Mittaus perustuu turpeen dielektrisyysvakion kosteusriippuvuuteen. Veden diel. vakio on n. 80, ilman 1 ja turpeessa olevan kuiva-aineen diel. vakio on noin 3. Seoksen diel. vakio riippuu sekoitettavien aineiden diel. vakioista ja sekoitussuhteista. Lisäksi sekoitettavat aineet voivat vaikuttaa toisiinsa esim. sitomalla vettä. Turpeen dielektrisyysvakion riippuvuutta kosteudesta tutkittiin mittaamalla suosta kairattuja turvenäytteitä laboratoriossa. Sähköiset ominaisuudet mitattiin koaksiaalisessa resonaattorissa (kuva 1.). Näytteitä oli kolmelta suolta, kaikkiaan 49 kappaletta (taulukot 1-4). Näytteistä määrättiin seuraavat ominaisuudet: - dielektrisyysvakio - kosteus tilavuusprosentteina (vesisadannes mittaustilavuudesta) - kosteus painoprosentteina (vesisadannes märkäpainosta) - kuivan turpeen tiheys (105oC) Kairaamisen jälkeen näytteet puolitettiin. Toisesta puolikkaasta, A, määrättiin heti turpeen tiheys ja toisesta puolikkaasta, B, määrättiin turpeen tiheys sähköisten mittausten jälkeen. Vertaamalla näitä tiheyksiä saadaan käsitys siitä, miten paljon turve näyteastiassa erosi luonnontilaisesta turpeesta. Kahden tiheyden välinen riippuvuus Viheriäisennevan näytteille on kuvassa 2. Dielektrisyysvakion ja muitten suureitten välistä riippuvuutta tutkittiin korrelaatio- ja regressioanalyysillä. Tulokset on esitetty taulukossa 5. Paras korrelaatio on dielektrisyysvakion ja tilavuusprosentteina lasketun kosteuden välillä, kuten on teorian mukaan odotettavissakin. Kuvassa 3 on esitetty vesipitoisuus tilavuusprosentteina dielektrisyysvakion funktiona. Useita mahdollisia menetelmiä maastossa tapahtuvaan kosteuden mittaamiseen on tutkittu. Sopivaksi anturiksi on osoittautunut rakoantenniresonaattori, joka on tehty teräsputkeen (kuva 4.). Putken aukkokohta on täytetty sähköisesti sopivalla aineella, ettei turve tunkeudu putken sisään. Antenni on kytketty kytkentäsilmukalla ja koaksiaalikaapelilla elektroniikkayksikköön (kuva 5.). Elektroniikkayksikkö määrittää antennin resonanssitaajuuden ja sitä vastaavan heijastusvaimennuksen. Näistä voidaan laskea turpeen dielektrisyysvakio. Syvyysanturista saadaan mittaussyvyyteen verrannollinen signaali. Tuloksia voidaan seurata välittömästi numeronäytöltä tai ne voidaan nauhoittaa myöhempää tulostusta varten. Lisäksi voidaan samanaikaisesti nauhoittaa puhetta. Kuvassa 6. esimerkki maastossa tehdystä mittauksesta. Nauhoitus on tulostettu x-y -piirturilla.

• Tiuri, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo
• Toikka, Sähköposti: ei.tietoa@nn.oo