Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Jukka Laine (email), Kustaa Seppälä

Puiden sädekasvun kehitys ojitusalueeseen rajoittuvissa kangasmaametsiköissä

Laine J., Seppälä K. Puiden sädekasvun kehitys ojitusalueeseen rajoittuvissa kangasmaametsiköissä.

English title: Development of radial growth in mineral soil stands bordering drained peatlands

Tiivistelmä

Artikkelissa tarkastellaan yhteensä noin 700 koepuuta käsittävän aineiston perusteella, miten ojitus on vaikuttanut vallitsevan latvuskerroksen puiden sädekasvun kehitykseen ojitusalueeseen rajoittuvissa kangasmaametsiköissä. Aineisto on kerätty vv. 1973—76 kahdelta erilliseltä osa-alueelta, joista toinen sijaitsee Pohjois-Hämeen ja Keski-Suomen rajamailla, toinen käsittää puolestaan Pohjoispohjanmaan rannikkoalueen. Aineiston perusjoukkona pidettiin Kml Tapion ja Metsähallituksen toteuttamia ojitushankkeita, joista peruskarttojen avulla poimittiin ojas-toiltaan ja kaltevuussuhteiltaan soveliaat kohteet. Niistä puolestaan maastossa mitattiin koealat häiriöttä kehittyneihin, joko harventamattomiin tai lievin harvennuksin käsiteltyihin havupuuvaltaisiin varttuneisiin kasvatusmetsiköihin. Koealan sijoitus maastoon esitetään kuvassa 1 (s. 69). Aineistosta saadut päätulokset nähdään kuvista 2, 3 ja 4 (ss. 71 ja 72), joissa on esitetty koepuiden sädekasvun keskiarvoinen kehitys ennen ojitusta ja sen jälkeen viisivuotiskausin laskettuina summina ja jaettuna aineisto kasvupaikkaryhmien, ojaetäisyyden ja ojan reunasta määritetyn korkeusaseman perusteella muodostettuihin ositteisiin. Tulokset osoittavat, että koepuiden säde-kasvu on suoksi luokitetulla niskaojan ja kankaan välivyöhykkeellä kaikissa osa-aineistoissa selvästi suurentunut. Varsinaisiksi kangasmaiksi luokitetuilla kohdin ei myöskään missään ryhmässä näy ojituksen aiheuttamaa sädekasvun pienentymistä, vaan usein lievää suurenemista, erityisesti, jos otetaan huomioon puiden sädekasvun normaali iänmukainen kehitys (kuva 5). Vaikuttaa siis mahdolliselta, että joissakin tapauksissa suon ojitus jopa parantaa kasvuolosuhteita ympäröivillä kangasmailla. Vastaavissa suurilmastollisissa oloissa on Neuvostoliitossa saatu jokseenkin edellisten kanssa yhdenmukaisia tuloksia (esim. Cabo 1974).

Tekijät
  • Laine, Sähköposti ei.tietoa@nn.oo (sähköposti)
  • Seppälä, Sähköposti ei.tietoa@nn.oo

Vastaanotettu 31.10.2017 Julkaistu 1.1.1977

Katselukerrat 1524

Saatavilla http://suo.fi/article/9469 | Lataa PDF

Creative Commons License CC BY-NC-ND 4.0

Rekisteröidy
Click this link to register to Suo - Mires and peat.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Pearson M., Saarinen M. et al. (2013) High and dry: Consequences of drought exposure i.. Suo - Mires and peat vol. 64 no. 1 artikkeli 9884
Laiho R., Penttilä T. et al. (2006) Post-drainage dynamics of P uptake by trees and .. Suo - Mires and peat vol. 57 no. 1 artikkeli 9845
Sallantaus T., Vasander H. et al. (1998) Prevention of detrimental impacts of forestry op.. Suo - Mires and peat vol. 49 no. 4 artikkeli 9779
Laine J., Vasander H. et al. (1992) A method to estimate the effect of forest draina.. Suo - Mires and peat vol. 43 no. 4-5 artikkeli 9710
Finér L., Laine J. et al. (1992) Fine root dynamics on two drained peatland sites Suo - Mires and peat vol. 43 no. 4-5 artikkeli 9706
Laine J., (1989) Classification of peatlands drained for forestry Suo - Mires and peat vol. 40 no. 1 artikkeli 9651
Laine J., (1983) Usability of air photo interpretation in drained.. Suo - Mires and peat vol. 34 no. 1 artikkeli 9562
Laine J., (1979) Initial development of Pinus contorta on a nutri.. Suo - Mires and peat vol. 30 no. 2 artikkeli 9490
Heikurainen L., Kenttämies K. et al. (1978) The environmental effects of forest drainage Suo - Mires and peat vol. 29 no. 3-4 artikkeli 9478
Laine J., Seppälä K. (1977) Development of radial growth in mineral soil sta.. Suo - Mires and peat vol. 28 no. 4-5 artikkeli 9469
Laine J., Mannerkoski H. (1975) On the use of tensiometers in describinc moistur.. Suo - Mires and peat vol. 26 no. 2 artikkeli 9436