Artikkelit kirjoittajalta Pekka Vesterinen

Tapio Lindholm, Pekka Vesterinen. Seitsemisen kansallispuisto soiden ennallistamisen koekenttänä.
English title: Seitseminen National Park as the experimental area of mire restoration.
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Seitsemisen kansallispuisto Pohjois-Satakunnassa perustettiin vuonna 1982. Sitä laajennettiin vuonna 1989. Sen pinta-ala on nykyisin 45.4 km2. Alueen luonto on edustava näyte eteläisen Suomenselän metsäluonnosta, joka on ollut suon ja metsän mosaiikkia. Puistossa on hieno näyte aarniometsästä ja hienoja soitakin. Mutta suuri osa puiston soista oli ojitettu ja lannoitettu metsäkasvatusta varten 1960-luvulla. Perustamisen jälkeen todettiin, että on ryhdyttävä aktiiviseen elinympäristöjen tilan parantamiseen. Tätä tarkoitusta varten kehitettiin myös termi ”ennallistaminen”. Seitsemiseen tehtiin kattava ennallistamissuunnitelma, jota on eri vaihein toteutettu. Koska toiminta oli kokeilevaa, kehitettiin seurantajärjestelmiä, jotta ymmärrettäisiin käytettyjen ennallistamismenetelmien pitkäaikaisia seurauksia ja tunnistettaisiin kehittämistarpeita. Seitsemisen kansallispuistosta muodostui ennallistamisen koekenttä, josta saatua oppia on viety laajalti muille Suomen luonnonsuojelualueille, ja myös ulkomaille. Tämä kirjoitus on yhteenveto Seitsemisen olosuhteista, maankäytön historiasta sekä soiden ennallistamisen alkuvaiheen toimista ja selvityksistä.

  • Lindholm, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: tapio.lindholm@ymparisto.fi (sähköposti)
  • Vesterinen, Metsähallitus, Luontopalvelut Sähköposti: pekka.vesterinen@metsa.fi
Vilma Anttila, Terttu Hermansson, Tapio Lindholm, Markku Saarinen, Pasi Talvitie, Pekka Vesterinen. Geologiaa, suokulttuuria ja suoluonnon helmiä – Suoseuran retki lounaisen Suomenselän rajamaiden soille 14.8.–15.8.2018.
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Anttila, Helsingin yliopisto Sähköposti: vilma.anttila@helsinki.fi
  • Hermansson, Lauhanvuori−Hämeenkangas Geopark ry. Sähköposti: terttu.hermansson@lhgeopark.fi
  • Lindholm, Suomen ympäristökeskus (SYKE) Sähköposti: tapio.lindholm@ymparisto.fi
  • Saarinen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi
  • Talvitie, Lauhanvuori−Hämeenkangas Geopark ry. Sähköposti: pasi.talvitie@lhgeopark.fi
  • Vesterinen, Metsähallitus Sähköposti: pekka.vesterinen@metsa.fi

Rekisteröidy
Click this link to register to Suo - Mires and peat.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit