Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Noora Kauppila

Itku äidin haudalla – äänellä itkeminen kollektiivisen suremisen muotona ympäristöhuolen aikakautena

Kauppila N. Itku äidin haudalla – äänellä itkeminen kollektiivisen suremisen muotona ympäristöhuolen aikakautena.

Tiivistelmä

”Oh vuottua mie rubien siu, armahane-n ihalane n-imettäjäzeni,
noššattelomah näistä kallehistago kalmažist, i muakkehistago muahuzist.”

Maailma ja ympäristö on muutoksessa, elämme liminaalitilassa, keskellä globaalia siirtymää. Tietoisuus ekologisesta kriisistä on herättänyt ihmisiä toimimaan, mutta luonut myös huolta ja ilmastoahdistusta. Tarvitsemme monimuotoista kommunikointia ympäristöhuoleen liittyvän hämmennyksen käsittelyyn. Eräänä keinona tässä olen käyttänyt muinaiseen maailmankuvaan pohjaava äänellä itkemistä, jossa suremisesta tehdään julkista. Itku Äidin Haudalla -taideprojektissa olen pyrkinyt musiikin, ää nellä itkemisen, esittävän taiteen ja luontokokemuksen keinoin luomaan yleisölle väliaikaisen, yhteisen tilan surun ja ilmastonmuutokseen liittyvien teemojen kohtaamiselle. Esityksiin kirjoittamillani ja säveltämilläni uusilla itkuilla olen halunnut vaalia karjalaista itkutraditiota tässä ajassa ja nostaa samalla esiin soiden ainutlaatuisuutta monimuotoisuuden ylläpitäjänä, hiilinieluna ja -varastoina sekä elämyksellisenä maisemana.

Tekijä
  • Kauppila, MuM (Sibelius-Akatemia) Sähköposti noorakauppilamusic@gmail.com

Vastaanotettu 15.6.2021 Julkaistu 15.6.2021

Katselukerrat 374

Saatavilla http://suo.fi/article/10596 | Lataa PDF

Creative Commons License CC BY-NC-ND 4.0

Rekisteröidy
Click this link to register to Suo - Mires and peat.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset