Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Juhani Päivänen

Soiden metsätaloudellisista käyttömahdollisuuksista Newfoundlandissa

Päivänen J. Soiden metsätaloudellisista käyttömahdollisuuksista Newfoundlandissa.

Tiivistelmä

Newfoundlands metsän tutkimuskeskuksessa on kolme tutkimusosastoa — metsänsuojelu, metsävarat sekä ympäristötieteet— joista kahdes-sa viimeksi mainitussa on suoritettu soiden metsätaloudelliseen käyttöön tähtäävää tutkimustoimintaa Puunjalostusteollisuus ja metsähallitus ovat olleet mukana näissä hankkeissa. Syksyyn 1974 mennessä oli kertynyt runsaasti biologista perustietoutta tältä alalta (aiemmin mainittujen lisäksi mm. Dickson 1971; Hall 1971; Pollett 1969, 1971; Pollett ym. 1970, 1974; Richardson ja Chaffey 1973; Wells ja Roberts 1973). Tämän vuoksi Newfoundlands metsäntutkimuskeskus kutsui kirjoittajan kuukaudeksi kehittämään paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia kuivatusratkaisuja.

Vanhimmat, vuodelta 1966 peräisin olevat, avosoiden ojitus- ja metsänviljelykokeet on perustettu lähinnä skotlantilaisten esikuvien perus-teella. Kentät sijaitsevat erittäin ravinneköyhillä» tuulille alttiina olevilla peittosoilla. Kun oikean ojituskaluston puuttuminen on johtanutvielä selvään vajaakuivatukseen, on metsänviljely lähes täysin epäonnistunut. Ravinnetaloudeltaan paremmilla ja suojaisemmilla alueilla japanilainen lehtikuusi (Larix leptolepis) (kuva 2), musta-kuusi (Picea mariana) ja meikäläinen mänty (Pinus silvestris) ovat tutkituista puulajeista menestyneet parhaiten.

Koska vanhoja metsäojitusalueita ei ollut olemassa, pyrin tarkkailemaan satunnaisten kuivatusten vaikutusta soilla kasvavien puiden kasvuun. Saaren läpi kulkevan rautatien varsilla saattoi havaita, että pitkäaikainen kuivatus (noin 60 vuotta) oli parantanut mustakuusen kasvua (kuva 3). Parhailla suotyypeillä näytti Kanadan lehtikuusi (Larix laricina) reagoivan erittäin positiivisesti kuivatukseen. Esimerkkinä mainittakoon Potentilla — Campylium stellati -letto, jonka läpi on kaivettu noin kaksi metriä syvä valtaoja lähes pääkaltevuuden suuntaan valtatien reunaojien vesien poisjohtamiseksi. Yhdeksän vuoden kuluttua ojituksesta oli havaittavissa, että luontaisesti syntyneiden ja kaivuhetkellä n. 30 cm:n mittaisten lehtikuusten pituuskasvu oli ollut sitä suurempi, mitä lähempänä ojaa ne kasvoivat (kuva 4).

Mahdollinen metsäojitus tulee tapahtumaan ilmastonsa puolesta saaren edullisimmassa osassa (kuva 1), jossa sademäärä on pienin ja tuuli ei ole yhtä voimakas kuin rannikkoalueilla. Valtaosa ojitettaviksi suunnitelluista soista on avosoita, ja koska tuulen haitallinen vaikutus pyritään minimoimaan, tulevat ojitettavat kuviot olemaan pienialaisia (1—10 ha). Ojitettavia suokuvioita löytyy kuitenkin hyvin läheltä toi-siaan, joten järkevän kokoisia ojitushankkeita on suhteellisen helppo muodostaa. Alueiden kaltevuussuhteet ovat yleensä hyvät. Luonnonpuroja on runsaasti, joten valtaojien kaivu tarve on vähäinen. Myös kasvualustan ravin te isuuden puolesta parhaita metsäisiä soita ja vedenvarvaamia kangasmaita tultaneen ottamaan ojituskohteiksi. Kotimaiset puulajit ovat tällöin mustakuusi ja Kanadan lehtikuusi.

Metsänparannustoimenpiteiden suoritusta ajatellen saaren maanomistusolot ovat ihanteelliset Pääosa alueistahan on "kruununmaata". Alueilla, joilla hakkuuoikeudet on vuokrattu pitkäaikaisilla sopimuksilla metsäteollisuudelle, metsien hoito ja perusparannukset kuuluvat edelleen provinssin metsäviranomaisille.

Käytettävissäni ollut aika oli tietysti liian lyhyt, jotta täydellisiä ojitussuunnitelmatöitä maastossa olisi voitu ajatellakaan. Valmistamani raportti sisältääkin lähinnä kuivatusteknistä perustietoutta sekä ojien asettelun malliesimerkkejä osaksi todellisiin suokuvioihin osaksi hypoteettisiin tapauksiin tarkoitettuina (Päivänen ja Pollett 1975).

Suurimpana puutteena tähän mennessä suoritetuissa ojituskokeiluissa on ollut sopivan met-säojituskaluston puuttuminen. Vesivaotus on yleensä suoritettu Parkgate-auralla, vetokoneena on käytetty kahta 45 hv:n International T5 traktoria. Varsinaisten kuivatus- ja valtaojien kaivuun ei ole ollut sopivia koneita käytettävissä ja pelkkä vesivako-ojitus ei ole johtanut toivottuun kuivatustulokseen.

Sopivan kaluston ja ammattitaitoisen miehistön puute on ajateltukin ensi vaiheessa ratkaista siten, että Newfoundlandin provinssin metsä-viranomaiset tekisivät sopimuksen jonkun suomalaisen kaivuriyrittäjän kanssa, joka koneineen ja koneen tarvitsemme huolto- ja korjausvälinein varustautuneena matkustaisi muutamaksi kuukaudeksi Newfoundlandiin näyttämään suomalaisen kaluston ja ojitustekniikan soveltuvuutta sikäläisiin olosuhteisiin. Tämän jälkeen päätöksentekijöiden on helpompi valita jatkavatko he ulkomaisten urakoitsijoiden käyttöä, ostavatko he koneet ulkomailta vai pyrkivätkö he kehittämään omista koneistaan suosovellutuksia.

Selvää on myös, että itse suunnitteluhenkilöstö tulee tarvitsemaan koulutusta. Nähtäväksi jää joudummeko me Suomessa joskus järjestämään ojituskursseja kanadalaisille metsänhoitajille ja metsä teknikoille. Eräs mahdollisuus on tietysti jonkinlainen "avaimet käteen11 -urakointisysteemi täysin suomalaisin voimin.

"

Julkaistu 1.1.1975

Saatavilla http://suo.fi/article/9438 | Lataa PDF

Creative Commons -lisenssi


Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Suo-lehden käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta.



Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset